Pianisti Olli Törmä


Kokenut pianisti Olli Törmä tuo tilaisuuteen lämminhenkistä ja tyylikästä tunnelmaa - oli kyseessä häät, vihkiäiset, juhlat, yritystilaisuus tai muu tärkeä hetki. Esiintymiset onnistuvat Turussa, Helsingissä, Tampereella ja lähialueilla.

Ohjelmisto rakentuu vanhasta viihdemusiikista, jazzista, ikivihreistä, kansanmusiikista, suomalaisista ja amerikkalaisista standardeista sekä kevyestä klassisesta musiikista. Musiikki sovitetaan aina tilaisuuden luonteeseen ja toiveisiin sopivaksi - rauhallisesta taustamusiikista juhlan tunnelmaa kannattelevaan esiintymiseen.

Ollin kaunis pianomusiikki tekee tilaisuudesta viimeistellyn, viihtyisän ja aidosti mieleenpainuvan.

Ohjelmistosta:

"Piano-ohjelmistoni käsittää reilusti yli tuhat kappaletta useilta aikakausilta ja eri tyylilajeista – jazz-standardeista suomalaisiin ja amerikkalaisiin ikivihreisiin, elokuvamusiikkiin, klassiseen musiikkiin sekä tarvittaessa myös uudempaan populaarimusiikkiin.

Rakennan aina tilaisuuteen sopivan kokonaisuuden toiveiden ja tunnelman mukaan. Ohjelma voi sisältää esimerkiksi hillittyä klassista vihkimusiikkia, kevyttä swing-iltamusiikkia, iskelmiä, joululauluja tai jopa lastenlauluja tilanteen luonteesta riippuen."

Lisää tietoa ohjelmistosta löydät Ollin sivuilta > Linkki kotisivuille.
Pianisti
PianistiYritystilaisuudetYksityistilaisuudetHäätJuhlatPikkujoulut
Plats:
Turku
Serviceområde:
Helsingfors region, Lahtis region, Björneborgs region, Tammerfors region, Åbo region
Hinnoittelu aina tilaisuuskohtaisesti - kysy tarjous!

Förfrågningar och bokningar

Event information

Kontaktinformation

Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet (2024-10-06) och
Integritetspolicyn (2021-02-17).
Pianisti Olli Törmä
Pianisti Olli Törmä