Pekka Lampila

Pekka Lampila on laulava insinööri, joka on päättänyt tuoda pitkän kuorotaustansa ja rakkauden musiikkiin myös juhlayleisöjen iloksi. Pekka on laulanut eri kokoonpanoissa jo parikymmentä vuotta ja johtaa tällä hetkellä omaa lauluyhtyettään Eveniota. Nyt hän on aloittanut soolokeikat, joissa pääosassa on lämmin lauluääni, rento tunnelma ja aito kontakti kuulijoihin.

Keikoilla Pekka säestää itseään kitaralla ja esittää tunnettuja kappaleita niin suomeksi kuin englanniksi. Ohjelmisto elää tilanteen ja yleisön mukaan, ja mukana voi olla herkempiä tulkintoja, klassikoita sekä hyväntuulisia lauluja, jotka saavat yleisön hymyilemään ja hyräilemään mukana.

Pekka tekee esiintymisiä sivutyönään, ennen kaikkea rakkaudesta lajiin. Hänen keikkansa sopivat loistavasti esimerkiksi syntymäpäiville, juhliin, yritysten iltatilaisuuksiin tai muihin yhteisiin hetkiin, joissa musiikki saa olla osa tunnelmaa. Lähtöpaikkana on Mikkeli, mutta keikkamatkat sujuvat tarvittaessa myös laajemmalle Etelä-Savoon ja pidemmällekin, kunhan kitaralle löytyy kyyti ja kulut korvataan.
Trubaduuri
LauluKitaraCoveritSuomipopEnglanninkielinen MusiikkiAkustinenLiveJuhlatYritystapahtumat
Plats:
Mikkeli
Serviceområde:
Kuopio region, Vilmanstrands region
Jokainen keikka on omanlainen kokonaisuus, joten hinnoittelukin on yksilöllinen. Ota yhteyttä ja kerro lisää tilaisuudestanne!

Förfrågningar och bokningar

Event information

Kontaktinformation

Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet (2024-10-06) och
Integritetspolicyn (2021-02-17).
Pekka Lampila
Muunneltuja pieniä ilmaisuja