Knucklebone Oscar & The Most Fantastic Rhythm Caravan
"The Most Fantastic Rhythm Caravan" on häpeilemätön rock ’n’ roll - sirkus hunnutettuna vanhan
liiton kabaree-estetiikkaan ja visuaaliseen väriloistoon. Tämä katumusikaalin irvikuva juoksuttaa
lavalle monenkirjavia hahmoja, parodioi estottomasti päivänpolttavia teemoja ja rokkaa niinkuin
huomista ei olisi. Karavaani kurvaa paikalle vanhalla koulubussilla ja laittaa bileet pystyyn.
Show tasapainoilee sallitun ja kielletyn välimaastossa ja välillä yleisökin vedetään, innostavan
rock’n’roll-hurmion myötä, osaksi esitystä ja kohtausten aktiivisiksi toimijoiksi. Hien haju ja vaaran
tuntu on käsin kosketeltavaa. Uhh.
Esitystä voi muokata joustavasti eri kokoisia tilaisuuksia varten. Bändin kokoa voi veivata ja
tarvittaessa showhun voi vaivatta lisätä vierailevia solisteja, sirkustaiteilijoita, burleskia tai mitä vaan
elämyksellistä “hulluutta”.
Esitys rakentuu vanhan amerikkalaisen koulubussi ympärille ja bussi toimii paitsi esiintymislavana ja
shown keskipisteenä, tarvittaessa myös kahvilana tai ravintolana. Voimme järjestää esityksen kylkeen
juoma- ja/tai ruokatarjoilun ammattikokin toimesta.
Bileet rannalla tai metsässä? Show on sähköineen ja infroineen omavarainen ja riippumaton eli toimii
paikoissa ja tilanteissa, joissa ei välttämättä ole valmiita rakenteita shown järjestämiseen.
Pitäkää hatuistanne kiinni, nyt mennään lujaa!