Bilebändi RYTMiKONE

Olemme kuopiolainen yhtye, joka taipuu soittamaan tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Kaikilla jäsenillä on takanaan pitkä historia musiikin saralla eri kokoonpanoista vuosikymmenten ajalta. RYTMiKONE on ammattitaitoa, rentoa asennetta, huumoria ja rakkautta musiikkiin.

Ohjelmistoomme kuuluu suomalaista ja englanninkielistä musiikkia laidasta laitaan vuosien varrelta ja tietysti myös uusimpia hittejä. RYTMiKONE on elämys, joka nostaa tunnelman kattoon ja tanssilattia täyttyy takuuvarmasti sinunkin tapahtumassasi.

Oli kyseessä ravintolakeikka, häät, syntymäpäivät tai vaikkapa yrityksen pikkujoulut, soittaa RYTMiKONE biisit jotka varmasti haluat kuulla! Asiakastyytyväisyys onkin meille ensisijainen asia ja räätälöimme musiikillisen kokonaisuuden tarvittaessa yhdessä asiakkaan kanssa.

Jos tilaisuudessasi esimerkiksi vaaditaan hillitympää äänenvoimakkuutta, on RYTMiKONE varma valinta. Kalustoomme kuuluvat myös sähkörummut, joiden avulla äänenvoimakkuustaso keikalla saadaan sopivaksi vaikkapa sinun olohuoneeseesi. Bändi muuntautuu tarpeen mukaan myös akustiseksi kokoonpanoksi jos tilaisuudessa/tilassa vaaditaan hillitympää menoa.

Laita viestiä ja suunnitellaan teille unohtumattomat juhlat!
Bilebändi
PopRockKlassikotListahitit
Plats:
Kuopio
Serviceområde:
Hela Finland
Hinnoittelusta sovitaan keikkakohtaisesti. Kerro tapahtumastasi ja annamme juuri teille räätälöidyn tarjouksen!

Förfrågningar och bokningar

Event information

Kontaktinformation

Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet och Integritetspolicyn.
RYTMiKONE