Villa Nordsun

Hötersandintie 131, 02420 Kirkkonummi
 
Toiveenamme on, että kaikki vieraamme tuntevat olonsa tervetulleiksi ja saavat positiivisen kokemuksen. Olemme kuitenkin sitoutuneet olemaan häiritsemättä paikallista naapurustoa, jonka vuoksi juhlien järjestäminen on kielletty.
Hiljaisuus klo 22:00 - 7:00 (normaalin elämisen äänet sallittu). Huomaathan: kiinteistössä on melunvalvontalaitteita, ja lisämaksuja peritään, jos melu ylittää sallitun tason ja siihen liittyvä viestintämme jätetään huomiotta.Pyydämme päävaraajaa myös ottamaan vastuun kaikista vieraista ja tunnistautumaan kumppanimme SUPERHOGin kautta. Lähetämme tunnistautumista varten linkin, kun varaus on vahvistettu.

Huomioithan, että varauksen vähimmäispituus on 4 vrk jos varaus sisältää perjantai tai lauantai yön. Arkena varauksen pituus on oltava 3 vrk. Varausten väliin saattaa jäädä muutamien päivien välejä tai jos varaus tulee lyhyellä varoajalla voidaan tästä minimi ajasta joustaa.

Tämä kaunis monikerroksinen huvila lepää 5000 neliön rauhaisella ruohoisalla tontilla. Mukaan kuuluu hiekkaranta, oma laituri sekä erillinen saunarakennus.

Huvilasta ja sen tyylikkäästä sisustuksesta, aurinkoisesta parvekkeesta ja perinteisestä suomalaisesta saunasta pääsee nauttimaan kesät talvet.

Myös luonto on hyvin lähellä ja tarjoaa mahdollisuudet kajokoimiseen, kalastukseen, veneilyyn, pihapeleihin, uimiseen, ratsastukseen ja marjastukseen.

Sisällä sinua odottavat luksusmaisen avoimet tilat, holvikatot, auringon täyttämät huoneet sekä kauniit näkymät mahtavaan 5000 neliömetrin ulkopuutarhaan.

Olohuoneen kalustukseen kuuluu pehmeä nahkasohva säädettävillä niskatuilla sekä ikkunan vieressä oleva leposohva. Molemmilta huonekaluilta on näköyhteys laajakulmatelevisioon, josta löytyy tavallinen kaapeliyhteys.

Täysin varustellussa keittiössä loihdit aamupalaa, lounasta, päivällistä ja mitä tahansa suuhunpantavaa korkeatasoisilla kodinkoneilla. Käytössäsi on myös täysikokoinen jääkaappipakastin, uuni, liesi, mikro, leivänpaahdin, kahvinkeitin ja tiskikone.

Aterioimaan pääset elegantin tyylikkäässä ruokailutilassa, jonka pöytään mahtuu peräti 10 vierasta. Vaihtoehtoisesti voit aurinkoisena iltapäivänä suunnata katetulle parvekkeelle ja hyödyntää siellä olevaa ulkopöytää samalla, kun ihastelet kauniita näköaloja.

Huvilan parveke on pyhitetty rauhoittumiselle ja rentoutumiselle. Käytössäsi on mukavia ulkosohvia, joihin on kiva käpertyä vaikkapa lukemaan kirjaa tai kilistelemään laseja ystävien kanssa.

Ylimmässä kerroksessa sijaitsee myös asunnon suurin makuuhuone, jonka iso parisänky on päällystetty laadukkailla sänkyvaatteilla, jotka takaavat täydelliset yöunet. Samaa sarjaa oleva kylpyhuone lattia- ja kattolaatoituksella sisältää Rento-hygienatarvikkeita, joiden avulla pysyt helposti puhtaan raikkaana.

Alakertaan johtavat portaat tuovat sinut kahden lisämakuuhuoneen luo. Myös näissä on varusteluna isot parisängyt ja tyylikkäät korostusseinät. Alakerran olotilasta löytyy ylellinen sohva. Kodikkaan takan äärellä puolestaan voit viettää aikaa ja pelata lautapelejä.

Alakerran kylpyhuoneessa on runsaasti suihkutilaa sekä moderni sähkösauna, jossa on niin ikään Rento-hygieniatarvikkeita sekä suomalaista saunakokemusta ehostavia saunatuoksuja.

Ulkoilusta nauttivia vieraita hemmotellaan lukuisilla ulkoaktiviteeteilla. Viihtyvyyttä ja tekemistä tarjoamassa on kajakki, laituri ankkurointimahdollisuudella, trampoliini, keinut, iso leikkimökki sekä oma hiekkaranta, jossa voi uida ja kalastaa tai vaikkapa vain lekotella ottamassa aurinkoa.

Katetussa ulkokeittiössä voit laittaa suuren kaasugrillin tulille samalla, kun katsot pihalla pelattavaa kroketti- tai jalkapallopeliä. Ulkokeittiön varustukseen kuuluu jääkaappi ja iso kaasuhella.

Huvilan yhteydessä on veden äärellä oleva saunarakennus. Myös tähän rakennukseen kuuluu keittiö, kolmas olotila kahdella isolla sohvalla, neljäs makuuhuone sekä perinteinen suomalainen puusauna ja suihku. Näillä palveluilla kuka tahansa virkistyy ja saa ladattua akkujaan.

Vierailijat voivat myös hyödyntää laituria ja siihen kiinnitettyä kajakkia ja venettä. Mukaan matkaan voi ottaa kalastustarvikkeet, tai vaihtoehtoisesti voi suunnata rannalle ja nauttia uimisesta ja auringossa loikoilusta.

Jos haet rentouttavaa pakoa arjesta, niin tämä kaunis huvila on täydellinen valinta siihen. Kesällä paikka on kuin täyden palvelun keidas ja talvella kuin luminen ihmemaa. Koko komeus vieläpä sijaitsee Kirkkonummella – vain 30 kilometrin päässä Helsingistä.
Stående:
8
Sittande:
8
Egna drycker:
Ja
Egen mat:
Ja
Priser från
Pris / person:
-
Dagshyra
500 €
Pris / timme:
-
Försäljningsgaranti:
-
Adress Hötersandintie 131, 02420 Kirkkonummi
  • Kapacitet stående
    8
    Stående
  • Kapacitet sittande
    8
    Sittande
  • Kapacitet i klassrumsformat
    -
    Klassrum
  • Kapacitet i teaterform
    -
    Teater
  • Kapacitet med bankettbord
    -
    Bankett
  • Kapacitet med konferensbord
    8
    Styrelse
  • Kapacitet i U-form
    -
    U-form
  • Lokalens golvyta
    -
    Golvyta
Mat och dryck
  • Mat via lokalen
  • Egen mat tillåten
  • Utskänkningstillstånd
  • Egen dryck tillåten
  • Fika
Teknik
  • Ljudsystem
  • Projektor el.dyl.
  • Mikrofon
  • TV
  • Professionelt ljudsystem
  • Utrustning för videokonferens
  • Professionell ljusteknik
  • Spelkonsol
  • CD / DVD -spelare
  • Printer
  • Wi-Fi
I lokalen
  • Terrass
  • Bastu
  • Övernattningsmöjlighet
  • Handikappsanpassad
  • Takvåning
  • Swimmingpool
  • Trädgård
  • Dansgolv
  • Ramavtal med Statens inköpscentral
  • Högljudd musik OK
Utrustning
  • Kök i kundens bruk
  • Scen
  • Whiteboard / Blädderblock
  • Discokula :)
  • Bubbelpool / Jacuzzi
  • Servis
  • Piano
  • Handdukar
  • Anteckningsmaterial
Evenemang
  • Fest
  • Bröllop
  • Spa / relax / bastu
  • Middag / Lunch
  • Möte
  • Konferens
  • Mässa / Utställning
  • Föreställning / show
  • Rekreation
  • Stuga / boende
  • Upplevelse / aktivitet
  • Julbord / Julfest
Aktiviteter
  • Utomhusaktiviteter
  • Simning
Lokal
  • Herrgård / Villa
  • Stuga
  • -
    Pris / person fr.
  • -
    Pris / timme fr.
  • 500 €
    Dagshyra fr.
  • -
    Försäljningsgaranti fr.
  • -
    Bokningsavgift
  • 150 €
    Städavgift

Tilläggsuppgifter om prissättning:

Tilaisuudet hinnoitellaan tapahtumakohtaisesti – ota siis yhteyttä ja kerro lisää juuri teidän tarpeista niin saat paluupostina teille räätälöidyn tarjouksen!

Inga recensioner ännu.

Bokning och förfrågan
mars 2024
mån
tis
ons
tor
fre
lör
sön
26
27
28
29
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
Ledig
Delvis ledig
Reserverad
Meddelandet kan inte vara tomt.
Fyll i ditt namn
Felaktig e-postadress
E-postadresserna måste vara lika.
Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet och Integritetspolicyn.
  • Få svar snabbt i din mailkorg

    Lokalen svarar vanligen inom en arbetsdag

  • Bekräfta bokningen eller fortsätt diskussionen

    Diskutera detaljerna direkt med lokalen

  • Ändra faktureringsinformation

    Betala direkt till lokalen: inga extra kostnader

Kundtjänst
Kotihost Oy

Venuu.fi - Finlands största bokningstjänst för eventlokaler

På Venuu bokar du enkelt en unik lokal för ett företags- eller privatevenemang såsom fest, möte, middagsbjudning, lunch- och frukostevent, sommarfest och julbord. De bästa lokalerna för examensfest, disputationsfest eller födelsedagsfest samt de vackraste bröllopslokalerna. Se bilder och boka en lokal till bästa pris. Bokningar är alltid 100% gratis!

×