Urpolan Kartano / Viikinkisaunan Saunamaailma

Perkiöntie 14, 31640 Humppila
 
Saunominen on kuulunut suomalaisiin tapoihin jo aikojen alusta asti. Sauna on aina ollut suomalaisille pyhä paikka, jota käytettiin jopa kansanparannuskeinona. Tämän lisäksi pakanallisten perinteiden mukaisesti sauna on ollut paikka, jossa oli epätavallisen vahva yhteys kuoleman jälkeiseen maailmaan.
Nykyään saunominen liitetään entistä vahvemmin hyvinvointiin ja rentoutumiseen. Saunan terveysvaikutuksia on tutkittu laajasti ja saunan lauteilla nautiskelu muun muassa laskee verenpainetta, lievittää stressiä ja erilaisia kiputiloja.

Monta hyvää syytä tulla Viikinkisaunan saunamaailmaan löylyttelemään. Viikinkisaunan ympärille rakentuneessa saunamaailmassamme isäntä on jo raapaisemassa tulitikkua sytyttääkseen saunan pesän. Saunatarjonnastamme löytyy vaihtoehtoja isommille ja pienemmille porukoille.
Saunatilat ovat käytettävissä kello 18-23, tai sopimuksen mukaan voitte saapua aiemmin tai saunoa pidemmälle yöhön pienestä lisämaksusta.
Raskaan ja usein sotaisankin arjen vastapainoksi myös viikingit juhlivat elämää yltäkylläisten, notkuvien herkkupöytien ääressä. Ja meillä sinäkin voit syödä, kuin viikinki! Savusaunan takkatupaan voit tilata maistuvan, tuhdin viikinkiaterian. Emäntä jo hauduttaa possua uunissa keittiön puolella.

ViikinkiSauna on ihan oikea vanhanajan savusauna, joka on varattavissa käyttöönne, samoin kuin muut saunamme. Takkatupa, pukuhuoneet, pesutilat, wc:t ja grillikatos ovat saunojien käytettävissä.

ViikinkiSauna on rakennettu savesta ja puupölkyistä ja on taatusti erilainen elämys!
Savusaunan takkatupaan voi tilata meiltä ruokatarjoilun tai halutessanne voitte myös tuoda omat ruuat ja juomat mukananne.

Takkatupa on sisustettu viikinkihenkeen ja on mainio paikka erilaisten illanistujaisten ja pienten juhlien viettopaikaksi. Takkatuvan pöydän ympärille mahtuu jopa 18 hengen seurue ja sama seurue mahtuu kerralla myös savusaunan pehmeisiin löylyihin.

Saunan vierellä on uimalampi ja lämmitettävä kylpytynnyri, johon on mukava pulahtaa kylpemään talvellakin.
Stående:
18
Sittande:
18
Egna drycker:
Ja
Egen mat:
Ja
Priser från
Pris / person:
-
Dagshyra
150 €
Pris / timme:
-
Försäljningsgaranti:
-
Adress Perkiöntie 14, 31640 Humppila
  • Kapacitet stående
    18
    Stående
  • Kapacitet sittande
    18
    Sittande
  • Kapacitet i klassrumsformat
    -
    Klassrum
  • Kapacitet i teaterform
    -
    Teater
  • Kapacitet med bankettbord
    -
    Bankett
  • Kapacitet med konferensbord
    -
    Styrelse
  • Kapacitet i U-form
    -
    U-form
  • Lokalens golvyta
    -
    Golvyta

Tilläggsuppgifter:

Viikinkisaunan takkatupaan mahtuu istumaan pitkän pöydän ääreen 18 henkilöä, saunoihin mahtuu kerrallaan 50-60 henkilöä, jos kaikki saunat ovat täynnä (osa saunoista käytössä vain kesäaikaan).

Mat och dryck
  • Mat via lokalen
  • Egen mat tillåten
  • Utskänkningstillstånd
  • Egen dryck tillåten
  • Fika
Teknik
  • Ljudsystem
  • Projektor el.dyl.
  • Mikrofon
  • TV
  • Professionelt ljudsystem
  • Utrustning för videokonferens
  • Professionell ljusteknik
  • Spelkonsol
  • CD / DVD -spelare
  • Printer
  • Wi-Fi
I lokalen
  • Terrass
  • Bastu
  • Övernattningsmöjlighet
  • Handikappsanpassad
  • Takvåning
  • Swimmingpool
  • Trädgård
  • Dansgolv
  • Ramavtal med Statens inköpscentral
  • Högljudd musik OK
Utrustning
  • Kök i kundens bruk
  • Scen
  • Whiteboard / Blädderblock
  • Discokula :)
  • Bubbelpool / Jacuzzi
  • Servis
  • Piano
  • Handdukar
  • Anteckningsmaterial
Evenemang
  • Fest
  • Bröllop
  • Spa / relax / bastu
  • Middag / Lunch
  • Möte
  • Konferens
  • Mässa / Utställning
  • Föreställning / show
  • Rekreation
  • Stuga / boende
  • Upplevelse / aktivitet
  • Julbord / Julfest
Aktiviteter
  • Utomhusaktiviteter
  • Simning
Lokal
  • Bastu
  • Chambre séparée

Tilläggsuppgifter om tjänster och faciliteter:

Viikinkisaunan takkatupaan voidaan tuoda tarvittaessa valkokangas, videotykki ja mikrofoni, mikäli ne eivät ole samaan aikaan toisessa paikassa käytössä. Myös Wi-Fi mahdollista saada toimimaan takkatuvalla. Pihassa: uimalampi sekä grillikatos, tilauksesta myös lämmitettävä kylpytynnyri (kuumakylpy) ja talvella avanto.

  • -
    Pris / person fr.
  • -
    Pris / timme fr.
  • 150 €
    Dagshyra fr.
  • -
    Försäljningsgaranti fr.
  • -
    Bokningsavgift
  • -
    Städavgift

Tilläggsuppgifter om prissättning:

Pelkän takkatuvan vuokraus 150,00 €. Vuokraa ei peritä, jos esim. kokous tai juhla järjestetään saunomisen yhteydessä ja takkatupa kuuluu tuolloin saunan lämmityksen hintaan (min. 350 euron arvoinen tilaus).
Esim.
Laivasaunan lämmitys 350,00 €, Savusaunan lämmitys 450,00 €. Lisäksi henkilömaksu.
Katso saunojen tarkempi hinnoittelu kotisivuiltamme.

Savusaunan ja muiden saunojen lisäksi pesutilat, pukuhuone, wc ja takkatupa käytössäsi tilauksesta ympäri vuoden.

”Parasta on palvelu ja äärimmäisen herkullinen ruoka”

"”Parasta on palvelu ja äärimmäisen herkullinen ruoka”

Kun Torkkelin Taija alkoi keväällä toistamiseen järjestää Forssan Naisvoimistelijoiden hallituksen perinteistä seuraavan toimintavuoden suunnitteluiltaa, hän tiesi heti, minne ottaa yhteyttä.

– Lähestyin Leenaa ja Mikkoa sähköpostitse ja sain vastauksen nopeasti. Saunatilan varaus ja kaikki palvelut ovat järjestyneet molemmilla kerroilla ja varsinaisen saunaillan mittaan joustoa on löytynyt kiitettävästi, Taija Torkkel kertoo.

– Ja saunalle saapuessa parasta on se, kun isäntä ja emäntä ottavat meidät viikinkiasuissa vastaan. Kokoonnumme tunnelmalliseen viikinkisaliin, jossa meille on kerrottu viikinkitarinaa.

Iltapäivä on alkanut yleensä kokouksella ja Viikinkiaterialla herkuttelun merkeissä, jonka jälkeen porukka on siirtynyt saunamaailman puolelle rentoutumaan. Kymmenhenkinen porukka on saunonut Laivasaunassa ja kylpenyt Viikinkilaiva Helkassa.

– Parasta on aito, henkilökohtainen palvelu ja äärimmäisen herkullinen ruoka. Illanvieton jälkeen on ihana, rauhallinen ja levännyt olo, Taija kertoo.

Viimeisin suunnittelukokous pidettiin kesäkuussa ja seuraava kertakin muhii jo ajatustasolla.

– Viikinkisaunasta on tullut meille jo ehdoton vakiopaikka. Ensi kesänä menemme taas porukalla kokoustamaan ja nauttimaan mukavasta yhdessäolosta.

"

Inga recensioner ännu.

Bokning och förfrågan
mars 2024
mån
tis
ons
tor
fre
lör
sön
26
27
28
29
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
Tillgänglighet via förfrågan
Meddelandet kan inte vara tomt.
Fyll i ditt namn
Felaktig e-postadress
E-postadresserna måste vara lika.
Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet och Integritetspolicyn.
  • Få svar snabbt i din mailkorg

    Lokalen svarar vanligen inom en arbetsdag

  • Bekräfta bokningen eller fortsätt diskussionen

    Diskutera detaljerna direkt med lokalen

  • Ändra faktureringsinformation

    Betala direkt till lokalen: inga extra kostnader

Leena Kylämarkula
Urpolan Kartano

Venuu.fi - Finlands största bokningstjänst för eventlokaler

På Venuu bokar du enkelt en unik lokal för ett företags- eller privatevenemang såsom fest, möte, middagsbjudning, lunch- och frukostevent, sommarfest och julbord. De bästa lokalerna för examensfest, disputationsfest eller födelsedagsfest samt de vackraste bröllopslokalerna. Se bilder och boka en lokal till bästa pris. Bokningar är alltid 100% gratis!

×