Turun Saunalautta

Vesille lasku

"Ah, taas se alkaa. Tänä vuonna jo ennätyksellisen aikaisin. Kadoksissa on talven lumi, kevät on muuttunut kesäksi ja Turun saunalautta on herännyt henkiin. Tosin hän ei ollut kylmän lailla hävinnyt minnekään, vaan aina läsnä talvipaikassaan, kärsivällisesti odottaen milloin pääsee taas virkistämään niin minun, kuin monen muunkin arkea.

Liikkuminen tuottaa natinaa, kuten aina, mutta tällä kertaa se päättyy paukahdukseen. Jokin meni joko rikki, tai venytteli itsensä paikoilleen. Valmiina kastautumaan veden äärelle. Onhan sitä jo ponttoneja vuoden vaihteen ylitse kuivatettukin. Rutiinilla ja ilman sen suurempia sydämen tykytyksiä lautta on löytänyt tiensä sinne, mistä viime kaudella pariin kertaan, kiitos vain mtv3:sen uutiskevennyksen, nostettiinkin.
Hän on saanut taas päivityksiä, mitä niin ylpeydellä kantaa veden päällä. Lautan peräpäähän on tuotu erilaisia ilmeen kohotuksia. On kalastajan tuolia, kajakkia telineineen ja tietysti tikkaat katolta myös takapuolelle. Näin päättyy se vaivalloinen ja mustelmia jaloillekin tuova ramppaaminen ikkunan kautta.

Myös katolle on tullut uutta kivaa, jota olen odottanut kauan. Nimittäin sohvaryhmät ovat löytäneet paikkansa pöytineen. Kyllä nyt kelpaa makoilla katolla ja fiilistellä ympäristöä. Oikein odotan tämän vastaanottoa kansalaisten keskuudessa. Väitän, että jos ei muuten mukavuudeltaan yksi Turun parhaimmista liikkuvista olohuoneista, niin ainakin paras tupakkapaikka. Ja kyllä, tämä päihittää mennen tullen liikkumavälineenä Funikulaarinkin.

Komeuden kruunaa viime kaudella puuttunut Suomen lippu. Omaa kotimaatansa kuuluukin tunnustaa. Vaikka isänmaallinen olenkin, niin toivottavasti en hankkinut liian korkeaa tankoa siniristineen. Ainakin se keikkuu lautasta kaikkein korkeimmalla, mikä onkin hieno asia, mutta miten mahtaa käydä siltojen alituksen kanssa.

Siinä se nyt kelluu. Aivan kuin ei olisi vedestä pois ollutkaan. Viereltäni kuuluviin naurun tirskahduksiin on helppoa yhtyä. Onhan tuo kalusteyhdistelmä tuolla katolla aivan jäätävä. Mutta kyllä kelpaa. En ehdi itse kylmästä juotavasta ja pehmusteissa makoilusta kauaa edes haaveilla, kun viereinen venenaapuri tekee siellä niiden kanssa jo tuttavuutta.

”Millos kaljotellaan?” hän tokaisee kurottaen reunan ylitse tarkkailemaan lähempää.
”Täytyyhän tämä nyt liikkeellekin ensin saada.” Enpä kommentoi tähän paljoa enempää, sillä sitä minäkin odotan. Niin siis sitä viime kauden limpparia nimenomaan. Ja veden liplatusta, saunaa, uintia, kalastusta.

Olen taas hankkinut uusia leluja, muitakin kuin kajakit. Olisi testattavana muutamat radiopuhelimet, pari kelluketta, kuin myös sellainen ilmalla täytettävä saari. Saaressa on neljälle istuinpaikat ja kaksi kylmälaatikkoa. Ei tarvitse merivettä janoonsa litkiä.

Ai niin, päivitys mitä pian pääsen myös koittamaan. Peruutuskamera. Voi mikä juttu tämäkin taas on. Hankintana ei lainkaan kallis ja aiheuttanut niin minun, kuin monen muunkin huulilla hymyjä, koko rahan edestä jo nyt. Eikös kunnon jahdeissa kuulukin tällaisia olla. Viime kesänä tuskailemani yllättävät ohitukset ovat historiaa, eikä tarvitse ainaisesti kurkkia reunan takaa tuleeko sieltä ketään.

Vapautemme päästä taas meren syleilyyn ja kesäpaikkaa kohden on vain avaimen käännähdyksen päässä. Perämoottori on ollut hiljaa tarpeeksi kauan ja minä äänessä, joten nyt on vuoronvaihdon aika. Totutusti aluksi kone yrittää ja yrittää, mutta paremmin kuin viimeksi, nyt se innostuu jo paljon aikaisemmin. Savu nousee ilon merkiksi ja siitähän kuulen myös kuittailua katsojissa.
”Sehän käy savulla,” joku tokaisee piikikkäästi, josta päättelen, että niin taitaa monet muutkin minun juttujani kuuntelemaan joutuvat.

Kone tasaantuu ja lasken kierroksia alemmas. Kuin ei sen pidempää taukoa olisi ollutkaan, on lautta taas valmiina seikkailuille. Niille olen minäkin valmiina ja pian on köydet heitetty takaisin kannelle ja pakki painettu silmään. Pienellä ohjailulla löydämme itsemme väljemmille vesille.
Tällä kertaa on valmiudessa peruutuskamera, joka myös napin painalluksesta käynnistyy. Helpotusta se ei kuitenkaan niin tuo, sillä käännetty kulma näyttää taivaan ja meren välimaastoa, kun kaipaisin enemmän infoa lähestyvistä merimerkeistä. Noloa sekin olisi aloittaa kausi jyräämällä merkin yli. Kurkkimalla vanhanaikaisesti reunojen ohitse ohjaan meidät niiden välistä ja näin saamme käännettyä kulkusuunnaksi eteenpäin.

Työnnän kaasukahvaa ja aaltojen lailla nousee myös hymyni. Kuin ei mitään, kiidämme eteenpäin. Kohti kesäpaikkaa yli rauhaisan veden, joka kuin toivottaa keskellensä.

-Vellu"

25 (oikeasti 30) vuotisjuhlat

"Turun saunalautta on pääsemässä todelliselle juhlatestille. Kuin suurena kunniana saan vastaanottaa juhlasankarin ja hänen ystävälaumansa. Kieltämättä ensimmäisenä tulee mieleen kosteat juhlat, mutta voin olla väärässäkin. Miksei voisi juhlia sievästi siemaillen paria lasillista viiniä ja ehkä vähän uiskennella kevyesti pärskähdellen. Ei, en kylläkään usko tähän pätkääkään. Mitä juhlittavaa henkilöä tiedän, tulee porukka jo muutaman rohkaistuneen ottaneena.

Myös tekemämme myllyn mysteeri -rata pääsee tulikokeelle jonkun muun, kuin tutun kautta. Nyt on kyseessä ulkopuoliset, joilta toivon rehellistä ja myöskin negatiivista palautetta. Tähän mennessä kaikki tutut ovat vain olleet haltioissaan ja kehittävää palautetta on tullut vain murusia.
Tässä kohtaa vanha viisaus on hyvästä. Jos haluaa kehittyä, on kuunneltava huonoakin palautetta. Se kun kehittää positiivista enemmän.

Kaikki alkaa olemaan valmista. Bensatankki on täynnä ja vesikanisterit pursuavat nestettä. Viimein näen kauempaa harhailevaa ihmislaumaa haahuilemassa kohti. Hitaasti, epäuskoisena ja epävarmana.
”Tuohon viritykseenkö meidän pitäisi ahtautua,” olen lukevinani heidän katseestaan.

Viimein vieraat pääsevät lautan reunalle ja epäilys muuttuu riemuksi. Väki loikkii kyytiin kuin gasellit Afrikan erämaassa. Ei ehkä yhtä notkeasti, mutta se on vain ajan kysymys. Ainakin omien, tulevien mielikuviensa mukaan.

”Tervetuloa, tervetuloa,” aloitan. ”Kengät tuonne, arvoesineet tänne,” osoitan vuoroin lattiaa ja seinällä olevia säilytyspusseja.
Ihmiset pyörivät hetken paikallaan, kunnes saan rohkaistua heidät tukkimasta muiden kyytiinnousua.
Mikäs muukaan saa ihmisiin paremmin vauhtia kuin seuraava lause:
”Yläkerrassa saakin parhaimmat kännit.”

Alkaa kauhea ryysis ihmisten kiiruhtaessa tölkki hampaiden välissä kuin merirosvot tikkaita ylöspäin yläkannelle.
”Mä tulen olemaan niin kännissä tänään!” kuulen jonkun huudahtavan riemuissaan.
Kaikki ovat viimein päässeet kyytiin ja löytäneet paikkansa. Ja kuten suomalaiset aina, minkä paikan he ensimmäisenä valitsevat, siinä he koko illan istuvat.

Pidetään puhetta, onnitellaan sankaria, joka täyttää sen 25 vuotta. Kaikki tietävät totuuden, mutta nyökyttelen muiden mukana 30 vuotispäivän kunniaksi.
Aluksi esittelen vähän aktiviteetteja ja kyselen ihmisten mielihaluja päivän etenemisen suhteen. Ensin on tarkoitus kokeilla Myllyn mysteeriä, sen jälkeen lähdetään liikkeelle ja sauna laitetaan tulille.

Väki ei tahdo pysyä aloillaan, mikä on hyvä merkki. Niin paljon nähtävää ja koettavaa yhdessä paikkaa. Joillekin tietysti riittää ihan vain istuminen hyvän juotavan kera. Toiset taas kiipeävät jo kuudetta kertaa alas katsomaan saunaa, baaria tai kajakkeja.
Joku jo sovittaa itseään saunan lattialuukusta alas, josta tuleekin mieleeni tuo perhanan lukon asentaminen siihen. Ettei vaan kesken ajon joku dippaile itseään siitä, kuten viime kaudella kävi.

Pian lyön pöydälle puulaatikon, jota kohtalaisen pieneksi arkuksikin sopisi sanoa. Sen avattuaan ihmiset löytävät erinäisiä asioita, kuten pienempää laatikkoa lukkoineen, radiopuhelimia, kuution, jonka keskellä näkyy avain ym. Myllyn mysteeri on siis saatu käyntiin.
Pian kaksi vapaaehtoista kajakkiseikkailijaa on valittu ja kellukkeet päälle puettu, ohjeistukset annettu ja hymy perseessä saakka olevat melojat matkaan työnnetty.
Mitäköhän tästäkin tulee, ajattelen itsekseni, mutta luotan siihen, että tarina liikuttaa itse itseään.

Koitan kuin rauhoitella itseäni. Kaikki menee kyllä ihan hienosti ja hyvin. Tietysti kuinka loisteliaasti, on kiinni ihmisistä itsestään.
”Ei me löydetä takaisin,” kuuluu radiopuhelimesta naisen hentoisella äänellä.
”Ei jumalauta!” joku katolla olevista naisista karjaisee.
”Miksi piti ne kaksi tyhmintä sinne lähettää? Kun tiedettiin, ettei tästä seuraa mitään hyvää,” miesääni kihisee. Jotakuta vain naurattaa.

Itse olen kahden vaiheilla. En tiedä itkeäkö vai nauraa. Miten voi erämaassa eksyä dyyniltä toiselle. Jos melot jokea yhteen suuntaan, niin varmasti pääset samaa reittiä takaisin. Kuin eksyisi uima-altaassa, eikä löytäisi ylös vieviä tikkaita.
”Mitä me nyt tehdään?” yksi vieraista kysyy pyöritellen radiopuhelinta kädessään.
”He ovat löytäneet kaikki rastit, mutta eivät löydä takaisin tänne.”
Edelleen olen hämilläni tästä mahdollisuudesta, mutta nyt olikin tosi testin paikka. Kaikenlaisia ihmisiä tämä pallokakku onkin täynnä ja nyt löytyi niistä taas ne kermaisimmat.

”Sanokaa, että lopettaa melomisen ja antaa virran viedä. Se tuo joka tapauksessa tänne. Pieni virtaus, mutta antaa vinkkiä suunnasta,” sain sanotuksi.
Vinkit menevät radiopuhelimella eteenpäin.
”Katsokaa aurinkoa ja suunnistakaa sen mukaisesti,” kuulen jonkun kehottavan. Ihan hyvä vinkki, mutta jos ei osaa antaa virran viedä, niin miten huomioida auringon liikkeitä?
Tästä tulikin pitkä myllyn mysteeri -leikki. Ehkäpä annan taas tarinan kuljettaa itseään ja he saavat selvitellä itse kaverinsa sieltä pois. Uimalla en ala heitä sieltä hakemaan, sillä mitään varakajakkia tai -venettä minulla ei ole. Kysehän on aikuisista ihmisistä, niin kyllä he sieltä takaisin kelluvat joko kajakilla tai perse taivasta kohden astetta sinisempänä. Ai kauheata.

Todellinen Myllyn mysteerin kirous. Kuulostaa ihan jo joltain jatko-osalta.
Laitamme odotellessamme saunan tulille. Ehkäpä se rentouttaa vähän vieraitakin. Toisaalta, naurusta päätellen ovat aika rennossa mielentilassa jo valmiiksi.
”Nyt he näkyvät!” kuulen huudon kannelta jonkin ajan kuluttua.
Tiedän mitä se tarkoittaa, enkä kyllä epäilyt hetkeäkään. Pakko tuolta on päästä pois, vaikka kävellen.
Kiipeän takaterassille ottamaan heidät vastaan. Taisi tulla ennätysaika pituudessa, kun yli kaksi tuntia kesti melominen. Parhaimmillaan olen sotkenut sen reiluun puoleen tuntiin. Noh, nauttia saa maisemista aina. Mysteeri ei kuitenkaan ole vielä ohitse. He saisivat ratkaista lopun kaikessa rauhassa. Sen jälkeen päästäisiin liikkeelle.

Loppu mysteeristä selvitettiinkin nopeasti. Saatiin avain, selvitys myllyn tarinalle ja myös tyhjiä tölkkejä tuli aikamoinen määrä. Aivotyöskentely näköjään kuluttaa nestettä, joten sitä on tankattava reippaasti, ettei hermosolut leikkaa kiinni.
”On saunapalkinnon aika,” joku jo perustelee itselleen pääsyä lauteille.
Ja mikä jottei.

Avaimesta kääntö ja kone hörähtää käyntiin vieden meitä seuraavalle paikalle.
”Sanotko että varovat päätänsä,” ohjeistan perämiestä, joka istuu tikkaiden yläpäässä.
Riemun kiljahduksista päätellen viesti on mennyt perille ja väki odottaa Ruissalonsillan alitusta innolla.
Ohitamme taas kohdan, jossa kalastajat tykkäävät narrata saalistaan. Ja mikä ilme tällä kertaa.

No nyt se kelluva talo on täynnä tuota riehujakansaa, olen lukevinani katseesta.
Meteli ei kuulu kunnolla ohjaamoon saakka, kunnes saavutamme sillan alapuolen. Silloin kaiku tekee tehtävänsä ja erotan paljon paremmin niin miesten, kuin naistenkin kiljumiset.

”Mä haluan ainakin koskea sitä siltaa!”
”Mun juotava kaatui!”
”Jos joku tippuu, niin ei haeta!”

Kohta ollaan omalla paikallamme ankkurissa ja ehkäpä sitten tilanne vähän rauhoittuu.
Köysi kiristyy ankkurin saavuttaessa pohjan. Keli on edelleen puolellamme, mitä nyt hiukan tuulee, mutta se ei niin minun, kuin yläkannen väen menoa tunnu häiritsevän millään lailla. Tuntuu, että juomaa vain uppoaa kahta kiihtyvämpään tahtiin. Ehkäpä itsekin voisin juoda jonkin sortin limonadin, ilman ylimääräisiä prosentteja. Saunaan en mene, sillä se on vain vieraille.

Kiljahduksista päätellen joku on menossa veteen. Loiskahdus sen myös varmistaa. Joku asettelee puhallettavaa saarta paremmin, jotta pääsee kelluskelemaan juotavansa kanssa. Vesi on varmasti vielä viileää, mutta ainakin juomat pysyvät oikeanlämpöisenä.
”Saako kajakkeja taas käyttää?” kuuluu viaton kysymys viereltäni.
”Ilman muuta. Ne ovat teidän käytettävissä koko tämän ajan,” kannustan kahta uskaliasta, jotka eivät vielä vesille niillä ole päässeet.

Kuin tykin suusta he ampaisevat matkaan. Pian syy kiireelle tulee ilmi, sillä näen laivan lähtevän satamasta.

Todellakin, kello on jo aika paljon ja pian loppuiltakin kiihtyy vauhdikkaammaksi niin viisarien, kuin porukan menon mukaan. Pääasia, ettei ketään loukkaannu tai pahempaa.
Väki on saanut niin sisä-, kuin ulkopuolista kosteutusta runsain mitoin ja on aika nostaa ankkuri kuivan puolelle. En voi sanoa kantta koristamaan, niin mudan peitossa se taas on.

”Kuin elokuvissa,” joku juhlistaa ääneen puristellen tyhjiä tölkkejään kummassakin kädessä.
Kyllä. Synttärisankarin lisäksi myös Turun saunalautta on tämän illan stara ja hoitanut velvollisuutensa hienosti.

Porukka on virittänyt itsensä sellaiseen juhlakuntoon, että mihin jatkoille mahtavatkaan vielä ahtautua.
Kannelle jää pari lasillista viiniä juhlijoiden kevyesti pärskähdellen poispäin. Vain lautta jää keinumaan kuin vilkuttaakseen väelle. Itselläni on aihetta juhlaan. Olemme taas yhden koettelemuksen rohkaistuneempia.

-Vellu"