Tavastia-klubi

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki
"Minun on helppo suositella Tavastiaa mihin tahansa tilaisuuteen, sillä itse olen viihtynyt täällä loistavasti jo vuodesta 1970. Tervetuloa teillekin!"
Juhani Merimaa

Tavastia, yksi Euroopan vanhimmista yhä toimivista rock-klubeista tarjoaa asiakkailleen klubitoiminnan lisäksi tilat yksityistilaisuuksiin, juhliin ja kokouksiin. Jo 1950-60 -luvulla Hämäläisten talo eli Hämis oli suosittu tanssipaikka, jonne Tavastia-klubi toi rock-maailman vuonna 1970. Sittemmin Tavastiasta on kasvanut Suomen maineikkain klubi, joka muistetaan unohtumattomista bileistä maamme eturivin artistien ja satojen maailmantähtien kanssa. Meillä on ammattitaito järjestää ikimuistoinen tilaisuus myös sinulle.

Keskeinen sijaintimme Kampissa, Helsingin ydinkeskustassa sekä salin korkeatasoinen äänentoisto, tekniikka ja valaistus tarjoavat puitteet monenlaisille tapahtumille. Tavastialla on toteutettu niin suuria yritystilaisuuksia ja -juhlia, lehdistötilaisuuksia ja lanseerauksia kuin pienen porukan seminaareja, cocktailtilaisuuksia sekä merkki- ja virkistyspäiviä. Tilamme soveltuvat vaikka virtuaalitapahtuman puitteiksi, joogasaliksi tai elokuvan kulissiksi.

Olemme lähellä kaikkea, meille on helppo tulla ja meiltä pääsee helposti kotiin. Palvelu on mutkatonta ja helppoa. Tilan muunneltavuus, ensiluokkaisen hyvä ruoka ja ammattimainen henkilökunta ovipalvelusta tarjoilijoihin ja teknikoihin takaavat, että tapahtumastasi tulee menestys. Kun siihen päälle lisätään nostalgiaa tihkuva ilmapiiri ja ainutlaatuinen miljöö, vieraasi muistavat tilaisuutesi vuosia eteenpäin.

Tavastian yhteydessä toimivat myös pienempi klubi Semifinal sekä Ravintola Ilves.
Stående:
700
Sittande:
200
Egna drycker:
Nej
Egen mat:
Nej
Priser från
Pris / person:
-
Dagshyra
-
Pris / timme:
-
Försäljningsgaranti:
-
Adress Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki
  • Kapacitet stående
    700
    Stående
  • Kapacitet sittande
    200
    Sittande
  • Kapacitet i klassrumsformat
    -
    Klassrum
  • Kapacitet i teaterform
    200
    Teater
  • Kapacitet med bankettbord
    100
    Bankett
  • Kapacitet med konferensbord
    120
    Styrelse
  • Kapacitet i U-form
    -
    U-form
  • Lokalens golvyta
    -
    Golvyta

Tilläggsuppgifter:

Cocktail/Buffèt -tilaisuudet
max. n. 500 henkilöä

Istuva illallinen
max. n. 180 henkilöä

Mat och dryck
  • Mat via lokalen
  • Egen mat tillåten
  • Utskänkningstillstånd
  • Egen dryck tillåten
  • Fika
Teknik
  • Ljudsystem
  • Projektor el.dyl.
  • Mikrofon
  • TV
  • Professionelt ljudsystem
  • Utrustning för videokonferens
  • Professionell ljusteknik
  • Spelkonsol
  • CD / DVD -spelare
  • Printer
  • Wi-Fi
I lokalen
  • Terrass
  • Bastu
  • Övernattningsmöjlighet
  • Handikappsanpassad
  • Takvåning
  • Swimmingpool
  • Trädgård
  • Dansgolv
  • Ramavtal med Statens inköpscentral
  • Högljudd musik OK
Utrustning
  • Kök i kundens bruk
  • Scen
  • Whiteboard / Blädderblock
  • Discokula :)
  • Bubbelpool / Jacuzzi
  • Servis
  • Piano
  • Handdukar
  • Anteckningsmaterial
Evenemang
  • Fest
  • Bröllop
  • Spa / relax / bastu
  • Middag / Lunch
  • Möte
  • Konferens
  • Mässa / Utställning
  • Föreställning / show
  • Rekreation
  • Stuga / boende
  • Upplevelse / aktivitet
  • Julbord / Julfest
Lokal
  • Bankettsal
  • Anpassningsbar lokal
  • Konserthall / Teater
  • Bar

Tilläggsuppgifter om tjänster och faciliteter:

Hoidamme tapahtumasi ammattitaidolla ja tarjoamme mahdollisuuden suunnitella upeat ja unohtumattomat tilaisuudet ydinkeskustassa tunnelmallisissa tiloissa.

Suunnittelemme yhdessä keittiömestarimme kanssa tapahtumanne kokonaisuuden menuineen ja juomineen.

Tavastialla sinua palvelevat ammattitaitoinen henkilökunta, sekä keittiössä että salin
puolella.

Salin tekninen tuotanto hoituu vankalla ammattitaidolla, asiakkaan toiveiden mukaisesti. Täältä näet Tavastian tekniikan: https://tavastiaklubi.fi/tilat-ja-tekniikka-2/

  • -
    Pris / person fr.
  • -
    Pris / timme fr.
  • -
    Dagshyra fr.
  • -
    Försäljningsgaranti fr.
  • -
    Bokningsavgift
  • -
    Städavgift

Tilläggsuppgifter om prissättning:

Varsinkin loppuviikon illat menevät lähes poikkeuksetta keikkoihin ja lauantai-iltoja emme vuokraa lähtökohtaisesti ollenkaan. Ei myyntitakuukäytäntöä.

Tilavuokra arkipäivinä päiväsaikaan alkaen 1500€ + alv.
Tilavuokra arki-iltoina alkaen 1500€ + alv.
Perjantai-iltaisin ja lauantaisin emme juurikaan pysty tarjoamaan tilaa käyttöön keikkabuukkausten vuoksi. Poikkeuspäiviä voi tiedustella tarjouspyynnön kautta.

Tilavuokrauksen vahvistuksen jälkeen laskutamme 50 % tilavuokrasta.

Tilläggsuppgifter om avbokning:

Tilaisuuden peruutus viimeistään 30 vuorokautta ennen tilaisuutta maksutta. Tilaisuuden peruuntuessa alle 30 vuorokautta ennen tilaisuutta veloitamme tilavuokran kokonaisuudessaan.

Recensioner sammanlagt: 24
Medelvärde: 4,92

Tavastia on tullut vuosikymmenten aikana tutuksi, kun olen käynyt lukuisissa konserteissa. Tällä kertaa olin järjestäjän sekä esiintyjän roolissa ja kaikki sujui loistavasti jo tilaisuuden varaamisesta lähtien. Mikä tahansa toteutus oli mahdollista ja tämä tarkoittaa että toteutusta suunniteltaessa vain asiakkaan mielikuvitus on rajana.

Henkilökunta oli erittäin asiakaslähtöistä, ystävällistä ja ammattitaitoista. Ilta sujui erinomaisesti ja yleisö sekä esiintyneet soittajat nauttivat illasta. Tunnelma oli ulko-ovelta bäkkärille rento, iloinen ja lämminhenkinen. Jälkipalautetta kysellessä vahvistui, että iltamasta jäi positiiviset elinikäiset muistot jokaiselle osallistujalle.

Lämmin kiitos koko Tavastian henkilökunnalle ja tulevaisuudessa näitä iltamia tulee lisää! :)

18 december 2023 21:57

Tavastia on niin legendaarinen tapahtumapaikka, että se jo itsessään nostaa tilaisuuden arvoa. Tiloissa on runsaasti tekniikkaa, jota kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Ammattimainen henkilökunta on joustavaa ja supermukavaa. Suosittelen lämpimästi rennompiin tapahtumiin!

3 oktober 2023 15:08

Todella toimiva, ystävällinen, tarkka ja ammattitaitoinen palvelu - kaikki toimi ihan täydellisesti! Erinomainen paikka pitää myös päivällä tilaisuuksia, kun haluat vähän erilaisen miljöön - valoilla sai aikaan kivan tunnelman. Bonuksena Backstagelle kurkkaaminen on iso kokemus monelle vieraalle.... :)

21 oktober 2022 13:58

Todella joustavaa, mutkatonta ja ystävällistä palvelua kokouksellemme. Kiitos!

13 januari 2022 21:35

Järjestimme ison yksityistilaisuuden Tavastialla ja kaikki sujui mainiosti. Erittäin hyvää palvelua ja hyvät tilat, jonka lisäksi ystävällistä ja avuliasta henkilökuntaa. Yksityistilaisuutemme sujui loistavasti!

22 december 2021 12:36

Pidin 80-vuotissyntymäpäiväni juuri oikeassa paikassa, Tavastiaklubin alasalissa 26.10.21. Olin kutsunut paikalle perheenjäsenet, sukulaisia ja ystäviä, lähes 50 henkeä. Tilaa oli juuri sopivasti, pöydät oli kauniisti katettu, sali hämärän tunnelmallinen. Näyttämölle yksi vieras oli loihtinut upean ilmapallorakennelman. Ohjelmaa mahtui neljään tuntiin sopivasti, ohjelman teossa auttoi taitava ääni- ja valoteknikko ja herkullisista ruoista vastasi Ilveksen ravintolahenkilökunta. Huippu, varsinkin nuorille vieraille, oli käynti "Kaikkein pyhimmssä" ja Juhani Merimaan popmuusikoihin ja rokkiin liittyvien tarinoiden kuuleminen siellä.

Me kaikki viihdyimme yhdessä mainiosti ja palaamme varmasti tänne toistekin.

3 december 2021 22:04

Järjestin Tavastialla syntymäpäivät, joissa oli monenlaista erilaista ohjelmaa, myös yllätyksiä minulle. Yhteistyö Tavastian avuliaan ja ystävällisen henkilökunnan kanssa sujui loistavasti niin juhlissa kuin ennen ja jälkeen tilaisuuden. Salin tekniikka (valot ja äänentoisto) on tietysti huippuluokkaa, ja ammatti-ihmisten herkissä ja avuliaissa käsissä saimme siitä täyden hyödyn irti. Keittiön loihtimat herkut maistuivat vieraille, ja tarjoilu pelasi mukavasti. Myös poikkeusolot oli järjestelyissä otettu hienosti huomioon, eli vietimme railakkaan ja turvallisen juhlan historiallisen hienolla klubilla.

2 december 2021 07:30

Järjestimme Tavastialla pienimuotoisen asiakastilaisuuden marraskuussa 2021. Oli ilo huomata, että niin ennakko-, kuin paikan päälläkin tehty työ hoidettiin Tavastian puolesta mallikkaasti.

1 december 2021 16:57

Olemme järjestäneet Tavastialla 300 hengen seminaarin asiakkaillemme, isot iltabileet, joissa esiintyi yli kymmenhenkinen bändi sekä pienet ja intiimit videokuvaukset. Kaikkiin edellä mainittuihin tila ja henkilökunta taipuivat erinomaisesti. Tavastian sijainti on paras mahdollinen, tekniikkaa ja osaavaa teknistä henkilökuntaa löytyy sekä kuvaan että ääneen ja syötävät ja juotavat ovat maistuvia. Ja kaiken lisäksi Tavastia ON Tavastia - the one and only.

10 november 2020 22:24

Erittäin positiivinen. Pidimme akateemisen tilaisuuden: muotokuvan paljastus ja Tavastia sopi siihen täydellisesti. 50 henkeä, puheita, kvartetti lauloi ja tilaisuus striimattiin: https://youtu.be/2QZAUUflLhE

Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja henkilökunta rakastettavaa.

29 oktober 2020 14:28

Järjestimme tv-ohjelman inserttikuvaukset Tavastialla. Kaikki sujui moitteettomasti, kiitos!

19 oktober 2020 15:25

Järjestimme tapahtuman päiväsaikaan Tavastialla, ja palvelu oli loistavaa.

Kaikki sujui onnistuneesti ja aikataulun mukaisesti, ennakkoon sovitut herkulliset tarjoilut olivat kauniisti esillä ja sovituissa tiloissa. Myös tekniset tarpeet käytiin läpi ennen tapahtumaa, ja laitteet testattiin vielä ennen varsinaisen vedon alkua, kiitos siitä.

Tapahtumaan osallistuneet olivat erittäin tyytyväisiä sekä järjestelyihin, että osaavaan ja ystävälliseen henkilökuntaan. Palaamme varmasti takaisin, kiitos!

12 oktober 2020 19:02

Voi olla vain yksi paras!

7 oktober 2020 09:34

Järjestimme Tavastialla 300 hengen juhlat ja kaikki toimi mallikkaasti - siitä iso kiitos mahtavalle henkilökunnalle! Järjestäjät, esiintyjä ja ennen kaikkea vieraat olivat tyytyväisiä ja homma rullasi kuin itsestään. Varmasti tulemme toistekin.

6 oktober 2020 10:49

Järjestin Tavastialla synttärijuhlani, jotka onnistui täydellisesti.
Erilaisten vaihtoehtojen läpikäyminen sujui ennakkoon hyvin, ja talo tarjosi puitteet sekä vaihtoehtoja tosi erilaisten kokonaisuuksien järjestämiseen.
Ilta oli tosi onnistunut, tunnelma lämmin ja kaikki erilaiset esiintymiset ovat luotuja Tavastialle. Kaikki toimi koko illan ajan hienosti ja yhteistyö oli vaivatonta. Suosittelen lämpimästi.

5 oktober 2020 15:33

Tapahtuma sujui oikein hienosti kiitos Tavastian ammattimaisen henkilökunnan

7 oktober 2019 12:13

Erinomainen paikka tilaisuuden järjestämiseen. Pidin noin 300 hengen juhlat, ja kaikki eteni erinomaisesti. Catering toimi hienosti, henkilökunta oli ystävällistä. Musiikkiesitykset toteutuivat Suomen johtavan rokkiklubin maineen veroisesti, sekä äänentoiston että toki myös sisältönsä puolesta.

10 juni 2019 12:04

Tavastian ammattitaitoinen henkilökunta auttoi paitsi tilaisuuden suunnittelussa, mutta ennen kaikkea he varmistivat varsinaisen tapahtuman sujuvuuden. Oli mahtavaa, että pystyin itse keskittymään illasta nauttimiseen eikä tarvinnut stressata mitään tilaan tai tarjottaviin liittyen!

16 april 2019 18:44

Pidimme 200 hengen aamupäivätapahtuman Tavastialle ja kaikki sujui erittäin hienosti. Kyseessä oli työelämä-aihenen tapahtuma, jossa oli 4 esiintyjää. Aamun aloitti Tommi Läntinen :). Tavastian henkilökunta oli auttavaista ja ystävällistä, Ilveksen tekemä aamiainen mutkatonta ja hyvää. Tekniikan miehet loistavia. Nostaisin erikseen esille positiivisessa mielessä Tavastian hengen; täällä jäykistely unohtuu. Nostalgiset muistot monilla avittavat vireeseen pääsyä. Meillä oli mahdollisuus vierailla takahuoneessa ja se tuntui olevan monelle vierailijalla hieno kokemus. Myös esiintyjät saivat ihan uutta inspiraatiota päästesssään lavalle bäkkärin kautta.

15 april 2019 12:40

Tavastia on rock-henkinen, ainutlaatuinen, nostalginen, tunnelmallinen ja sijainniltaan vertaansa vailla oleva juhlatila. Tekniikka toimii hienosti ja mikä parasta - henkilökunnan ammattitaito ja palvelualttius on täydellistä.

9 april 2019 12:40

Maailman paras venue niin keikoille kuin myös 50-vuotisjuhlille! Täydellinen serviisi, loistavat apujoukot ja lämmin tunnelma. Iso sydän!

1 april 2019 15:27

7 december 2017 07:14

Luo tunnelman kun itsestään. Jotain kummaa tässä on, ei turhaan Euroopan parhaimmistoon luokiteltava rokkiklubi.

19 augusti 2017 07:14

Valtakunnan keskeisin keikkapaikka. Koko mesta huokuu historiaa, ja jokainen muusikko, joka on jotain, on skulannut täällä. Tarjonnut upeat puitteet myös mestaruusjuhlille ja vaalivalvojaisille.

13 augusti 2017 08:51
Bokning och förfrågan
april 2024
mån
tis
ons
tor
fre
lör
sön
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Tillgänglighet via förfrågan
Meddelandet kan inte vara tomt.
Fyll i ditt namn
Felaktig e-postadress
E-postadresserna måste vara lika.
Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet och Integritetspolicyn.
  • Få svar snabbt i din mailkorg

    Lokalen svarar vanligen inom en arbetsdag

  • Bekräfta bokningen eller fortsätt diskussionen

    Diskutera detaljerna direkt med lokalen

  • Ändra faktureringsinformation

    Betala direkt till lokalen: inga extra kostnader

Kundtjänst
Tavastia-klubi

Venuu.fi - Finlands största bokningstjänst för eventlokaler

På Venuu bokar du enkelt en unik lokal för ett företags- eller privatevenemang såsom fest, möte, middagsbjudning, lunch- och frukostevent, sommarfest och julbord. De bästa lokalerna för examensfest, disputationsfest eller födelsedagsfest samt de vackraste bröllopslokalerna. Se bilder och boka en lokal till bästa pris. Bokningar är alltid 100% gratis!

×