Northern Lights Ranchilla järjestät ikimuistoiset juhlat, häät, kokoukset ja yritystilaisuudet Lapin taianomaisen luonnon äärellä! Leviltä 15 kilometriä pohjoiseen sijaitseva Northern Lights Ranch tarjoaa nimensä mukaisesti todellisen aitiopaikan revontulien ja tuikkivan tähtitaivaan tarkkailuun.
Tilan päärakennuksen laadukkaat ja monipuoliset tilat mahdollistavat onnistuneiden tapahtumien järjestämisen laajasti jopa 10-130 hengen seurueille elämyksellisessä ympäristössä. Ravintolatila jakaantuu kahteen erilliseen 60 ja 70 hengelle soveltuvaan tilaan, jonka erottaa erillinen baarialue. Molemmissa tiloissa on rentouttavaa tunnelmaa luova takka ja suurten ikkunaseinämien kautta avautuu näkymä suoraan poroaitaukseen. Tämä kaunis ympäristö tarjoaa täysin ainutlaatuiset puitteet erilaisille tapahtumille.
Tunnelmallinen ravintola tarjoilee herkullisia pohjoiseen keittiöön pohjautuvia makuelämyksiä. Paikallisuus ja innovatiivisuus ovat aidosti läsnäolevia arvoja ravintolan toiminnassa.
Joulukuun ja maaliskuun väliselle ajalle Northern Lights Ranchille rakennetaan aina myös kappeli lumesta ja jäästä häiden järjestämistä varten. Kappelia voi käyttää myös muissa yksityistilaisuuksissa tarpeen mukaan. Tilan ympäristössä ikuistat mitä huikeimmat kuvat muistoksi tärkeästä päivästä.
Toinen ravintolatiloista toimii myös 10-60 hengelle soveltuvana kokoustilana, joka on erinomaisesti akustoitu ja kaikilla tarvittavilla av-laitteilla varusteltu. Tila on myös hyvin muuntelukelpoinen kaikkien eri kokouksien ja tapahtumien edellyttämien tarpeiden mukaan. Ulkona käyskenteleviin porojen seuraaminen tarjoaa uniikin miljöön kokoustamiseen.
Majoita vieraasi hulppeissa Sky View Cabin -huoneistoissa, joissa nautit mukavuuksista ja luonnon läsnäolosta. Ihastele revontulia tai nauti ruskan väriloistosta sängyssä makoillen. Erillisiä huoneistoja on 25 kpl ja niissä on yhteensä 50 vuodepaikkaa. Lisävuoteiden kanssa Northern Lights Ranchillä pystyy majoittumaan maksimissaan 85 henkilöä.