Kangasala-talo / Kangasala-sali

Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala
 
Kangasala-sali on Kangasala-talossa sijaitseva vuonna 2015 käyttöön otettu konserttisali ja tapahtumatila. Tunnelmaltaan intiimi tila soveltuu 100 - 300 hengen tilaisuuksiin. Salissa järjestyvät erilaiset tapahtumat kokouksista ja seminaareista, teatteriesityksiin ja konsertteihin. Sali on muunnettavissa myös rennoksi klubiksi tai elokuvateatteriksi. Salissa on käytössä elokuvaprojektori.

Salin nousevassa katsomossa on noin 250 paikkaa. Noin 50 paikkaa saadaan lisättyä irtotuoleilla. Salissa on kaksi pyörätuolipaikkaa. Klubiksi muunnettuna sali sopii noin 150 hengelle.

Kangasala-talo on arkkitehtuuristaan palkittu vuonna 2015 avattu kulttuurikeskus. Kulttuurikeskus tarjoaa tilat ja palvelut monenlaisille ja -kokoisille tapahtumille. Kangasala-talo sijaitsee Kangasalan keskustassa, noin 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereelta. Julkisen liikenteen yhteydet kulkevat Tampereen keskustan ja Kangasalan keskustan väliä aamusta iltaan noin 20 minuutin välein.

Kangasala-talon on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen, pääarkkitehtina Markku Puumala. Rakennus on palkittu betoniarkkitehtuuristaan useilla palkinnoilla.

Kangasala-talo on vastuullinen tapahtumapaikka: meillä on Ekokompassi -ympäristösertifikaatti, Sustainable Travel Finland -merkki, ja Welcome Cyclists -merkki. Kangasala-talo on myös mukana Valitse vastuullisemmin-palvelussa.

Kangasala-talossa toimii maukkaita elämyksiä tarjoava Kulttuuriravintola Jalmari.

Talon lämpiötiloissa ruokailee cocktailtyylisesti jopa 400 henkeä. Istuva ruokailu voidaan järjestää noin 100 hengelle.
Stående:
150
Sittande:
300
Egna drycker:
Nej
Egen mat:
Nej
Priser från
Pris / person:
-
Dagshyra
-
Pris / timme:
-
Försäljningsgaranti:
-
Adress Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala
  • Kapacitet stående
    150
    Stående
  • Kapacitet sittande
    300
    Sittande
  • Kapacitet i klassrumsformat
    -
    Klassrum
  • Kapacitet i teaterform
    300
    Teater
  • Kapacitet med bankettbord
    -
    Bankett
  • Kapacitet med konferensbord
    -
    Styrelse
  • Kapacitet i U-form
    -
    U-form
  • Lokalens golvyta
    -
    Golvyta

Tilläggsuppgifter:

Salin nousevassa katsomossa on noin 250 paikkaa. Noin 50 paikkaa saadaan lisättyä irtotuoleilla. Salissa on kaksi pyörätuolipaikkaa. Klubiksi muunnettuna sali sopii noin 150 hengelle.

Ruokailu voidaan järjestää talon lämpiötiloissa, joissa ruokailee istuen noin 100 henkeä. Cocktail-tyylinen ruokailu voidaan järjestää jopa 400 hengelle.

Mat och dryck
  • Mat via lokalen
  • Egen mat tillåten
  • Utskänkningstillstånd
  • Egen dryck tillåten
  • Fika
Teknik
  • Ljudsystem
  • Projektor el.dyl.
  • Mikrofon
  • TV
  • Professionelt ljudsystem
  • Utrustning för videokonferens
  • Professionell ljusteknik
  • Spelkonsol
  • CD / DVD -spelare
  • Printer
  • Wi-Fi
I lokalen
  • Terrass
  • Bastu
  • Övernattningsmöjlighet
  • Handikappsanpassad
  • Takvåning
  • Swimmingpool
  • Trädgård
  • Dansgolv
  • Ramavtal med Statens inköpscentral
  • Högljudd musik OK
Utrustning
  • Kök i kundens bruk
  • Scen
  • Whiteboard / Blädderblock
  • Discokula :)
  • Bubbelpool / Jacuzzi
  • Servis
  • Piano
  • Handdukar
  • Anteckningsmaterial
Evenemang
  • Fest
  • Bröllop
  • Spa / relax / bastu
  • Middag / Lunch
  • Möte
  • Konferens
  • Mässa / Utställning
  • Föreställning / show
  • Rekreation
  • Stuga / boende
  • Upplevelse / aktivitet
  • Julbord / Julfest
Aktiviteter
  • Kock- / drinkskola
Lokal
  • Bankettsal
  • Anpassningsbar lokal
  • Auditorium
  • Konserthall / Teater
  • Teater
  • Biosalong
  • Konferenscenter

Tilläggsuppgifter om tjänster och faciliteter:

Erinomainen akustiikka ja ajantasalla oleva esitystekniikka. Esitysteknikon palvelut.

Tilläggsuppgifter om aktiviteter:

Kangasala-talolta on mahdollista tilata kulttuuri- ja asiasisältöisiä oheispalveluita.

  • -
    Pris / person fr.
  • -
    Pris / timme fr.
  • -
    Dagshyra fr.
  • -
    Försäljningsgaranti fr.
  • -
    Bokningsavgift
  • -
    Städavgift

Tilläggsuppgifter om avbokning:

Varaus voidaan peruuttaa 21 vrk ennen tilaisuutta veloituksetta. Mikäli varaus perutaan 20 - 7 vrk ennen tilaisuutta, on Kangasala-talo Oy:llä oikeus veloittaa 50 % koko tilaisuuden arvosta. Mikäli varaus perutaan 7-0 vrk ennen tilaisuutta, on Kangasala-talo Oy:llä oikeus veloittaa 100 % tilaisuuden arvosta.

Inga recensioner ännu.

Bokning och förfrågan
mars 2024
mån
tis
ons
tor
fre
lör
sön
26
27
28
29
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
Tillgänglighet via förfrågan
Meddelandet kan inte vara tomt.
Fyll i ditt namn
Felaktig e-postadress
E-postadresserna måste vara lika.
Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet och Integritetspolicyn.
  • Få svar snabbt i din mailkorg

    Lokalen svarar vanligen inom en arbetsdag

  • Bekräfta bokningen eller fortsätt diskussionen

    Diskutera detaljerna direkt med lokalen

  • Ändra faktureringsinformation

    Betala direkt till lokalen: inga extra kostnader

Kundtjänst
Kangasala-talo Oy

Venuu.fi - Finlands största bokningstjänst för eventlokaler

På Venuu bokar du enkelt en unik lokal för ett företags- eller privatevenemang såsom fest, möte, middagsbjudning, lunch- och frukostevent, sommarfest och julbord. De bästa lokalerna för examensfest, disputationsfest eller födelsedagsfest samt de vackraste bröllopslokalerna. Se bilder och boka en lokal till bästa pris. Bokningar är alltid 100% gratis!

×