Elämys: Olio VR virtuaaliareenat | Jumbo Viihdekortteli

Eräänä keskiviikkoiltana Olio VR:n ovesta marssi sisään 8 hengen synttäriporukka: päivänsankari, kaverit ja pari tyyppiä, joiden ilme sanoi “VR? Onko se joku vihannes?”. Viisi minuuttia myöhemmin samat sankarit selittivät toisilleen täysin vakavina taktiikoita, tyyliin “SÄ VASEN KULMA, MÄ SUOJAAN!” – ja joku ehti jo vaatia uusintakierrosta ensi vuodelle.

Alkuun pidettiin vanhemmillekin tuttu, turvallinen hetki: lyhyt opastus, laitteet päähän ja homma käyntiin. Sitten porukka jaettiin niin, että kaikki pääsivät heti tekemään: osa aloitti langattomilla free-roam areenapeleillä (eli liikutaan oikeasti, ei vain seisota ja heiluteta käsiä) ja osa hyppäsi pakoseikkailuun, jossa pulmat ratkeavat yhdessä – tai vähintään yhteisellä “APUA MITÄ TÄÄ TARKOTTAA” -naurulla.

Ja tässä se taika vanhempien näkökulmasta: synttärien järjestäminen kodin ulkopuolella ratkaisee ne klassiset synttärihaasteet.
- Ei tarvitse miettiä, mahtuuko 8 lasta olohuoneeseen vai syökö joku kakkulautasen.
- Ei siivousurakkaa ennen/ jälkeen (ja sitä mystistä glitteriä, jota löytyy vielä juhannuksena).
- Ei ohjelmapaniikkia (“mitä ne tekee seuraavat 45 minuuttia?”) – me huolehditaan aikataulusta, peleistä, opastuksesta ja siitä, että kaikilla on tekemistä.
- Ei tarvitse stressata, kuka jää ulkopuolelle: useampi areena tekee kierrätyksestä sujuvaa ja jokainen pääsee mukaan.

Kun pelit oli pelattu, porukka siirtyi synttärialueelle herkkuihin ja jälkipuintiin (“mä pelastin teidät kaikki” / “et pelastanut, sä juoksit mun selän taakse”). Kun ohjelma ja tarjoilut on samassa paikassa, ei tule siirtymiä, säätöä tai “missä se yksi lapsi nyt on?” -hetkiä – ja arki-iltakin pysyy järkevän mittaisena.

Kustannukset (esimerkki):
Synttäripaketti arkena: noin tunti pelejä (3 peliä) + synttäritila herkkuineen 8 osallistujalle 312 €.

Perjantai-iltapäivänä Olio VR varattiin kahdeksi tunniksi kokonaan 16 hengen tiimille yksityistilaisuutena. Ajatus oli yksinkertainen: pois neuvotteluhuoneesta, pois “pakollisesta ohjelmasta” ja tilalle jotain, missä ihmiset oikeasti kohtaavat – ilman että kenenkään tarvitsee esittää innostunutta.

Porukasta löytyi klassinen kirjo: innokkaat kokeilijat, varovaiset tarkkailijat ja se yksi joka ilmoitti heti ovella: “Mä en pelaa.”
Täydellistä, sillä täällä ei tarvitse olla “pelaaja”.

Aloitettiin rauhallisesti: nopea perehdytys, turvallisuus kuntoon ja ryhmä kolmeen osaan. Osa lähti free-roam areenapeleihin, osa pakoseikkailuun. Kun pelit pyörivät ja vuorot vaihtuvat sujuvasti, kenenkään ei tarvitse jäädä sivuun – ja nekin, jotka haluavat aluksi vain katsoa, huomaavat ensimmäisen vuoron jälkeen seisovansa jo valmiina “ihan vaan kokeilemaan yhtä kierrosta”.

Samaan aikaan tila toimi myös tiimipäivän toisena tarpeena: rauha omalle porukalle. Meillä voi ottaa drinkit ja jutella keskenään ilman ulkopuolisia, pitää taukoja, käydä läpi viikon onnistumiset tai vain nauraa sille, miten vakavasti ihmiset ottavat kuvitteellisen tehtävän, kun panoksena on kunnia ja tiimin sisäinen maine.

Se “en mä pelaa” -kaveri? Hänestä tuli illan äänekkäin strategisti. Ei siksi, että hän olisi ollut peliharrastaja, vaan siksi että aktiviteetti on luonteeltaan yhteistyötä: kommunikaatiota, roolijakoa ja nopeita päätöksiä – asioita, joita tiimit tekevät työssäkin, mutta harvoin yhtä rennosti. Lopulta se oli juuri se hetki, jonka järjestäjä haluaa: ihmiset, jotka eivät normaalisti ole samassa pöydässä, yhtäkkiä auttavat toisiaan, heittävät läppää ja lähtevät kotiin yhteisen kokemuksen kanssa.

Tässä tiimipäivässä parasta oli se, että mitään ei tarvinnut väkisin “ryhmäyttää”. Me hoidimme opastuksen, aikataulun ja kokonaisuuden pyörimisen – ja tiimi sai sen mitä tuli hakemaan: yhteisen illan, joka ei tunnu yritystapahtumalta.