Dylan La Ilma on viihtyisä ravintola sekä juhlatila Helsingin Ilmalassa.
La Ilman tila taipuu moneen aina hienommasta illallisesta villimpiin kemuihin. Olipa kyseessä synttärit, häät, pikkujoulut tai firman bileet, me hoidamme! Tilaan mahtuu jopa 350 juhlijaa ja istuvalle illalliselle 250 henkeä.
Viihtyisän tunnelman tekevät vaalea skandinaavinen puusisustus, murretut värit sekä viherkasvit. Suuret ikkunat tuovat tilaan luonnonvaloa ja liikenteen vilinää voi tarkkailla juhlien lomassa. Hälinä pysyy kuitenkin ulkopuolella, eikä ohi kulkeva liikenne kuulu sisälle. Suureen juhlatilaan mahtuu helposti myös tanssilattia sekä paikka bändille. Käytössä on myös terassi.
La Ilma sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Ilmalan juna-aseman läheisyydessä. Bailaamaan pääsee siis helposti mm. junalla, ratikalla sekä bussilla, eikä jatkoillekaan ole pitkä matka!
Räätälöimme tilaisuutesi juuri toiveidesi mukaan ja huolehdimme siitä, että tapahtumastasi tulee täydellinen. Huolehdimme puolestasi tarjoilut, somistuksen sekä illan ohjelman, eli saat kaiken saman katon alta. You name it – we’ll do it!