FunFun catering and events

Soupsterin tarina lähti liikkeelle vuonna 1997 perustetusta Soup -ravintolasta, jota Henri Alén kuvaili näin: ”Kansainvälisiä tuulia haistaneiden kokkien vaikutus näkyi: keittiössä syntyi cross-kitcheniä, jossa oli sielua, raivoa ja sanomaa. — Soup jätti jälkeensä tärkeimmän viestin. Jos ihmiset ravintolassa rakastavat sitä, mitä tekevät, ei rajoja ole.”

Kyseistä henkeä ei haluttu jättää ainoastaan kuluttajien iloksi, joten yritysmaailman muuttuessa seikkailunhaluisemmaksi perustettiin Soupster Catering.

Olemme päässeet kuluneen 26 vuoden aikana järjestämään yli 10 000 tapahtumaa tuhansien ihmisten gaaloista 20 hengen perhejuhliin, joten meiltä löytyy kokemusta erilaisista tapahtumista ja tilaisuuksista. Cateringiamme on luotsannut yli vuosikymmenen keittiömestari Toni Pirttimaa. Kohotamme kokemuksella ja ammattitaidolla tilaisuutenne seuraavalle tasolle ja voitte itse nauttia juhlista huoletta.

Ohesta löydät esimerkkimenuja valikoimastamme. Räätälöimme mieluusti myös toiveidenne ja tilaisuutenne mukaisen menun!

Tarjoamme cateringpalveluja Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja sopimuksesta myös muualla Uudellamaalla, yksi tapahtuma on tehty jopa Oulussa. Cateringin lisäksi meiltä löytyy laaja valikoima juhla- ja kokoustiloja, joten tarvittaessa autamme sinua etsimään tilaisuuteesi sopivan tilan cateringin lisäksi.

Tarjoilujen lisäksi kokeneet tuottajamme tekevät pienimuotoista tapahtumatuotantoa. Tarjoamme ns. avaimet käteen -pakettia, hoidamme puolestasi tilan vuokraamisen, tarjoilut, somisteet, ohjelman ja muut yksityiskohdat! Tehdään yhdessä tärkeästä tilaisuudestanne paras mahdollinen.
Serverar: 20-5000 personers event
Serviceområde: Espoo, Hanko, Helsinki, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Porvoo, Sipoo, Tuusula, Vantaa
Adress: Pasilankatu 10, 00240 Helsinki

Servering

  • Finns:Bordsservering
  • Finns:Buffé
  • Finns:Cocktail
  • Finns inte:Matstånd
  • Finns:Endast upphämtning
  • Finns:Street food
  • Finns:Bar
  • Finns inte:Barbecue

Övriga tjänster

  • Finns:Leverans
  • Finns:Servis
  • Finns:Personal
  • Finns:Bordsdukar
  • Finns:Servetter
  • Finns:Bordsplacering
  • Finns:Möbler & Inredning
  • Finns:Dekoration
  • Finns:Blommor
  • Finns:Servering
  • Finns:Bartender
  • Finns:Ljudsystem
  • Finns inte:Paviljong

Kök

  • Finns:Finland
  • Finns:Norden
  • Finns:Desserter
  • Finns:Tapas
  • Finns:Frankrike
  • Finns:Sydostasien
  • Finns:BBQ
  • Finns:Vegetarisk
  • Finns:Traditionellt
  • Finns:Modern
  • Finns:Medelhavet
  • Finns:Kina
  • Finns:Vegan
  • Finns:Kräftor
  • Finns:Street food
  • Finns:Drink / Cocktail
  • Finns:Burgare
  • Finns:Pizza

Evenemangstyper

  • Finns:Möte / konferens
  • Finns:Familjefest
  • Finns:Bröllop
  • Finns:Lillajul
  • Finns:Middag
  • Finns:Lunch
  • Finns:Frukost
  • Finns:Annat
  • Finns:Cocktail
  • Finns:Team dag
  • Finns:Kundevent
Buffé
Sit Down Menus
Cocktail-menyer
Kerro meille tarpeistanne ja toiveistanne, niin teemme teille tarjouksen!
Recensioner sammanlagt: 2
Medelvärde: 5,00

Pidimme asiakkaillemme tapahtuman ja sen onnistuminen oli äärimmäisen tärkeää. Ja täytyy sanoa että täysi kymppi! Saimme apua niin ideointiin kuin koko tilaisuutemme toteutukseenkin. Olipa helppoa ja vaivatonta kun oli ammattilaiset apuna!

4 mars 2020 09:14

Loistavaa ruokaa ja ammattitaitoista palvelua! Suuri suositus :)

23 maj 2018 13:15

Förfrågningar och bokningar

Event information

Kontaktinformation

Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet (2024-10-06) och
Integritetspolicyn (2021-02-17).