Tervasoihtu / Tervapirtti

Kauppatori 2, 90100 Oulu
 
Tervasoihdun toisessa kerroksessa, Tervapirtissä, on mahdollista järjestää tapahtuma aina 40-henkiselle seurueelle asti. Erilaiset kalusteet yhdessä niiden liikuteltavuuden kanssa tekevät Tervapirtistä tilana erittäin muuntautumiskykyisen. Oli kyseessä sitten esimerkiksi yrityksen ruokailu tai pikkujoulut, tuotelanseeraus, kokous tai syntymäpäivät, saadaan Tervapirtti taipumaan tilaisuuteesi sopivaksi!

Tekniikan osalta käytettävissäsi on tietokone, langaton internet-yhteys, fläppitaulu, valkokangas sekä dataprojektori.

Ruoka- ja juomatarjoiluissa palvelee Tervasoihdun alakerran baarin lisäksi myös viereinen Ravintola Suola-Aitta herkullisine menuineen! Lisäksi terassikautena Tervapirttiin on mahdollista pystyttää seisova pöytä tai brunssi jopa 60 ruokailijalle. Nämä herkut päästään nauttimaan monipuoliselle terassialueellemme markiisien alle hohkaavien lämpölamppujen läheisyyteen. Näin ollen meillä Tervasoihdussa kesä ja terassikelit jatkuvat aina vähän tavallista pidemmälle syksyyn!

Oulun keskustan palvelut ja suuret parkkialueet ovat välittömässä läheisyydessäsi Tervasoihdun keskeisen sijainnin johdosta. Tervapirtille on mahdollista saada lisäkapasiteettiä yhdistämällä se kolmannen kerroksen Tervavinttiin (10 asiakaspaikkaa) sekä alimman kerroksen baaritilaan (16 asiakaspaikkaa).

Palveluhenkinen henkilökuntamme auttaa mielellään tilaisuutesi järjestelyissä, joten ota rohkeasti yhteyttä niin sovitaan lisää!
Seisten:
50
Istuen:
45
Omat juomat:
Ei
Omat ruoat:
Ei
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
-
Päivävuokra
250 €
Hinta / tunti:
-
Myyntitakuu:
-
Osoite: Kauppatori 2, 90100 Oulu
  • Kapasiteetti seisten
    50
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    45
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    -
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    40
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    35
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    50 m2
    Pinta-ala

Lisätietoja:

Tervapirtille on mahdollista saada lisäkapasiteettiä yhdistämällä se kolmannen kerroksen Tervavinttiin (10 asiakaspaikkaa) sekä alimman kerroksen baaritilaan (16 asiakaspaikkaa).

Halutessanne myös 160-paikkainen terassialue, johon kuuluu mm. kaksi katettua 10-hengen loossia, on käytettävissä. Kahvila-Ravintola Tervasoihtu on siis mahdollista vuokrata myös kokonaisuutena.

Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai vastaava
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Pyyhkeet
  • Piano
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Muistiinpanovälineet
  • Esiintymislava
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Diskopallo :)
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Aktiviteetit
  • Kokki- / drinkkikoulu
Tilatyypit
  • Juhlasali
  • Kokoushuone
  • Ravintola
  • Kahvila
  • Lounge

Lisätietoa aktiviteeteista:

Ihanteelliset ostosmahdollisuudet välittömässä läheisyydessä. Loistava sijainti torialueella mahdollistaa erilaisten tapahtumien, kuten musiikki-, urheilu- ja kulttuuritapahtumien järjestämisen.

Esimerkiksi jo useiden vuosien ajan meillä on järjestetty kansainvälinen Torikoris -koripallotapahtuma, valtakunnallinen biljarditurnaus sekä suuren suosion saavuttanut EloKuba -festivaali.

  • -
    Hinta / henkilö alk.
  • -
    Hinta / tunti alk.
  • 250 €
    Päivävuokra alk.
  • -
    Myyntitakuu alk.
  • -
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Lisätietoa hinnoittelusta:

Hinnoittelemme jokaisen tilaisuuden erikseen, sillä tilavuokran hintaan vaikuttaa vähentävästi tilatut tarjoilut ja palvelut. Kysy rohkeasti tarjousta myyntipalvelustamme!

Ei vielä arvosteluja.

Kyselyt ja varaukset
lokakuu 2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
Varaustilanne kyselyn kautta
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Tervasoihtu

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×