Hotel Rantapuisto / Juhlakerros

Furuborginkatu 3, 00980 Helsinki
Päärakennuksen toisessa kerroksessa sijaitseva Juhlasali on toiminut monien tärkeiden pankkielämän vaikuttajien illallis- ja päätöksentekopaikkana. Nauti vaikkapa rapuillallinen pyöreiden pöytien ääressä tai houkutteleva kauden buffetmenu rennosti pystypöytien äärellä.

Juhlakerroksen ikkunaseinistä sekä kerrosta kiertävältä parvekkeelta aukeaa huikea meripanoraama. Tanssilattia, piano ja äänentoisto ovat käytössäsi veloituksetta. Juhlasaliin mahtuu jopa 150 henkilöä samanaikaisesti.

Rantapuistosta löydät tunnelmallisen tilan kaiken kokoisille hääseurueille. Henkilökunnaltamme saat suunnitteluapua aina pöytämuodoista juhlapaikan koristeluun ja juuri mieleisenne ruoka- ja juomatarjoilun toteuttamiseen. Olemme apunasi kun haluatte juhlistanne itsenne näköiset, olipa kyseessä hääillallinen lähimpien ystävien kesken, tai koko suvun juhla. Teidän ei tarvitse murehtia järjestelyistä, vaan voitte rauhassa nauttia hyvästä ruoasta ja erinomaisesta palvelusta.

Henkilökuntamme on innolla mukana ainutlaatuisen päivänne suunnittelussa. Autamme teitä päivän suunnittelussa sekä tarvittaessa autamme myös juhliin liittyvien yksityiskohtien, kuten kukkien tai vaikkapa bändin hankkimisessa. Rantapuistossa on tarjolla laaja valikoima oheisohjelmia, joista huonepakopelit tarjoavat taatusti oman ainutlaatuisen lisänsä osana hääohjelmaa.

Kesäaikana laajat ulkoalueemme toimivat hienosti niin onnittelumaljan nostamiseen kuin hääleikkien pelikentäksikin. Pieni vihkiseremonia onnistuu mainiosti myös laiturillamme tai Furun terassilla, joka toimii myös upeana taustana häävalokuvaushetkelle.

Yli 50 henkilön häiden hääparille tarjoamme hääjuhlan jälkeen majoituksen Superior-huoneessa myöhäisellä huoneenluovutuksella. Sukulaisille ja häävieraille tarjoamme myös erikoishintaista yöpymistä. Kysy lisää!
Seisten:
150
Istuen:
150
Omat juomat:
Ei
Omat ruoat:
Ei
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
-
Päivävuokra
-
Hinta / tunti:
-
Myyntitakuu:
3 000 €
Osoite: Furuborginkatu 3, 00980 Helsinki
  • Kapasiteetti seisten
    150
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    150
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    -
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    -
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    -
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    150 m2
    Pinta-ala

Lisätietoja:

Pöytiin tarjoiltu illallinen max. 120 henkilöä
Buffet illallinen max. 150 henkilöä

Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Esiintymislava
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Diskopallo :)
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Piano
  • Pyyhkeet
  • Muistiinpanovälineet
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Tilatyypit
  • Juhlasali
  • Ravintola
  • Hotelli
  • -
    Hinta / henkilö alk.
  • -
    Hinta / tunti alk.
  • -
    Päivävuokra alk.
  • 3 000 €
    Myyntitakuu alk.
  • -
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Lisätietoa hinnoittelusta:

Juhlakerroksen minimimyynti on 2000€. Tällöin ei tilasta peritä vuokraa. Tilan voi vuokrata max. 6 tunniksi ja tapahtuma voi kestää enintään 24:00 asti.

Arvosteluja yhteensä: 1
Keskiarvo: 5,00

Upea tila, maukkaat tarjoilut, hyvin hoidetut ja joustavat järjestelyt. Käyttäisin uudelleen.

6. joulukuuta 2023 klo 12.12
Kyselyt ja varaukset
maaliskuu 2024
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
Varaustilanne kyselyn kautta
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Hotel Rantapuisto

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×