Hotel Katajanokka / Viinikellari

Merikasarminkatu 1A, 00160 Helsinki
Viinikellari

Viinikellari on mainio, 10 hengelle sopiva, kokoustila. Hämyisässä Viinikellarissa järjestät mieleenpainuvan kokouksen. Viinikellarin voi varata myös tilaussaunan yhteydessä!

Tapahtuman viimeistelet valitsemalla tilaisuuteen sopivan kokouspaketin, joka sisältää ruokailut ja kenties hauskaa oheisohjelmaakin.

Meille on erittäin helppoa saapua, sillä raitiovaunu 4 pysähtyy aivan muurien ulkopuolelle.

Tilassa on kiinteä diplomaattipöytä.

Katajanokka

Helsingin lääninvankila (vuodesta 2001 Helsingin tutkintavankila) oli vuosina 1837–2002 Helsingissä Katajanokan kaupunginosassa toiminut vankila. Vankila valmistui keisari Nikolai I:n hyväksymien piirustusten mukaisesti vuonna 1837. Katajanokalla oli toiminut jo vuodesta 1749 lähtien Helsingin kruununvankila, jonka viereen Helsingin tutkintavankila rakennettiin.

Valmistuessaan vankilassa oli 12 vankihuonetta, kaksi vartijoiden huonetta ja jumalanpalvelushuone. Vankila-aluetta ympäröi korkea punatiilimuuri. Vankilaa laajennettiin punatiilisillä, ristinmuotoisella selliosastoilla vuonna 1888, jolloin vankilan vanhasta osasta tehtiin hallintorakennus. Vankilan kappeli valmistui 1830-luvulla.
Seisten:
10
Istuen:
10
Omat juomat:
Ei
Omat ruoat:
Ei
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
-
Päivävuokra
300 €
Hinta / tunti:
-
Myyntitakuu:
200 €
Osoite: Merikasarminkatu 1A, 00160 Helsinki
  • Kapasiteetti seisten
    10
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    10
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    -
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    -
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    8
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    18 m2
    Pinta-ala
Puolen päivän kokoukset
Koko päivän kokoukset
Aamiaiskokoukset
Lounaskokoukset
Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Esiintymislava
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Diskopallo :)
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Piano
  • Pyyhkeet
  • Muistiinpanovälineet
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Tilatyypit
  • Kabinetti
  • Hotelli
  • -
    Hinta / henkilö alk.
  • -
    Hinta / tunti alk.
  • 300 €
    Päivävuokra alk.
  • 200 €
    Myyntitakuu alk.
  • -
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Lisätietoa hinnoittelusta:

Minimiveloitusperuste kokouspakettivarauksille 30 henkilöä.

HINNOITTELU:
- Koko päivä 300 €
- Puoli päivää 150 €
- Myyntitakuu iltatilaisuudet 200 €

Saunavarauksen yhteydessä Viinikellari kuuluu saunan hintaan.

Arvosteluja yhteensä: 2
Keskiarvo: 5,00

By far hienoin kokouspaikka, jossa olen ollut. Kaikki sujui täydellisesti : ruoka, järjestelyt ja jopa itse kokous!!

19. tammikuuta 2018 klo 19.26

Kerrassaan upea tila. Ei muuta lisättävää.

12. marraskuuta 2017 klo 10.26
Kyselyt ja varaukset
huhtikuu 2024
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Vapaa
Osittain vapaa
Varattu
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Hotel Katajanokka

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×