Elämys: Tiimitoimintaa sisälle ja ulos - toimitiloihinne tai kokouskohteisiin

Koko eteläinen Suomi, 02100 Espoo
 
PIRISTYSTÄ PÄIVÄÄN, TUULETUSTA TIIMIIN!

Kokouspäivä on sujunut hyvissä merkeissä, mutta osallistujat eivät vielä tiedä, että hauskoja haasteita on yhä tulollaan!

Valikoimissamme on 15 erilaista MYSTEERIPELIÄ, joita voidaan toteuttaa niin toimitiloissanne kuin kokous- tai juhlakohteessakin. Ne sopivat yhtä lailla pienille 15 hlön ryhmille kuin peräti 240 hlön suuremmille kokoonpanoillekin. Kaikki mukana samassa pelissä samaan aikaan! Lisäksi on tarjolla hulvattoman hauskoja TIIMIKISOJA raikkaassa ulkoilmassa, sekä GPS-pohjaisia ULKOILUPELEJÄ, osa täysin paikkariippumattomasti.
Alla tiivistetyt kuvaukset reilusta paristakymmenestä suosituimmasta tiimiohjelmastamme. Lähetämme mielellämme lisäinfoa sinua/teitä kiinnostavista ohjelmistamme.

MYSTEERIPELIT - Tiimipelit, joissa on ajatusta!

Vaikka mysteeripelimme pohjautuvatkin pakopeleihin, niin olemme muuttaneet monta standardia, jotta pelit olisivat mahdollisimman koukuttavia ja tiimien yhteistyöhön perustuvia. Kaikkien näkemyksiä ja oivalluksia tarvitaan - mikään tiimi ei pärjää yhden henkilön varassa. Peleissä on ideana ratkoa arvoituksellisia tehtäviä ja avata rasioita, kansia tai laatikoita, joista aina löytyy lisää tekemistä!
Kerta toisensa jälkeen olemme kuulleet palautteen "Tämähän oli paljon parempi kuin oikea pakohuonepeli!"

Sen lisäksi, että pelit sopivat kaikille, onnistuvat lähes missä vain ja koska vain, niin niissä on myös sopiva ripaus jännitystä ja kilpailullisuutta, ja useimmissa voidaan tiimien pelit haluttaessa nivoa yhteen tiimien yhteisen lopputehtävän avulla.
Olemme myös kehittäneet monia eri versioita, jotta joka tilanteeseen löytyisi aina sopiva vaihtoehto. Valtaosassa on ainoastaan ns manuaalisia tehtäviä, mutta onpa mukaan tullut myös uusia versiota, joissa mukana monenlaisia elektronisiakin finessejä!
Alkuperäisistä peleistämme on myös jo ns 2.0-versiot olemassa, pelien ollessa samoja, mutta tehtävien vaihduttua toisiin.
Teemme parhaillaan valikoituihin kohteisiin personoituja pelejä!

Tässä listaus lyhyellä luonnehdinnalla suositummista, sekä parista uudemmasta mysteeripelistämme:

CRYPTOBOX – Päihittäkää boksi, jännittävä tiimipeli, sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen
MYSTEERIBOKSI – Kerätkää pisteitä löytämällä kolikoita, bonusta tulee pelin läpäisystä ja käyttämättömästä peliajasta
ESCAPE BATTLE – Paetkaa tilasta ratkaisemalla boksien salat, näennäinen tilan ”lukitus”
HÄLYTYS – Armeijahenkinen mysteeripeli, jossa tavoitteena suorittaa hälytys Maanalaisen armeijan joukoille... UUSI! PROJEKTI - pelillinen ilmentymä tosielämän projekteista, korostaa kommunikaation, fokusoinnin, omien resurssien arvioinnin, toisten näkemysten huomioimisen, ja tilanteiden uudelleenarvioinnin merkitystä. Peli ei kuitenkaan ole simulaatio, vaan ihan aito mielenkiintoinen tiimipeli.
UUSI! POIROT - LE MYSTERY GAME – Mestarietsivän tiimitesti, lopussa ytimekäs rikosmysteeri ratkottavaksi!
VIRUS – Pelastakaa ihmiskunta vapauttamalla viruslääke turvalaatikostoista, Suomen ensimmäinen liikuteltava monen tiimin mysteeripeli vuodelta 2016 ALMOST IMPOSSIBLE MISSION - Pelastakaa agenttiyhteisö, salkkupommi tikittää…
SALAISET SÄILIÖT – ”Ruostuneet” säiliöt ovat löytyneet lähistöltä, sisältö tuntematon, peli kevyesti personoitavissa eri kohteisiin
JOULUN ELIKSIIRI – Osa porojen lentämisen mahdollistavasta eliksiiristä on löytynyt ilkeän Velhon kätköistä - nyt on korkea aika pelastaa Joulu!
SURVIVAL QUEST – Monitasoinen selviytymiskisa pulmallisten boksien/salkkujen parissa - mysteeripelien "Selviytyjät"-kisa
UUSI! ARVOITUKSELLINEN ARKKU – Kuriiri toimitti merkillisen näköiset arkut tiloihinne, mutta mitä ihmettä ne ovat? Mitähän START-painikkeesta tapahtuu...? (Elektronisia jippoja mukana.)
UUSI! STAR WARS – Nyt ei taistella valomiekoin, vaan älyllä ja yhteistyöllä! Olkoon Voima tiiminne kanssa! (Elektronisia jippoja mukana.)

ULKOILUA - Modernia ulkoilua mobiilaitteen kanssa tai perinteisiä rastipistekisailuja tiimeittäin

MOBIILIT ULKOILUPELIT – eri peliversioissa etsitään mobiililaitteiden avulla virtuaalisia kohteita, kuten tehtävärasteja, aarteita, lippuja, koodeja, kuvapareja, tietovisakysymyksiä jne jne. Kaikki tapahtuu mobiililaitteiden avulla, niin etsiminen, kuin suorittaminenkin, ja peleissä on automaattinen ja reaaliaikainen pisteytys. Useimmat pelit luodaan tapahtumapaikkaan, mutta tarjolla on myös paikkariippumattomiakin pelejä. Monet pelit olemme jo valmiiksi luoneet tuttuihin ja toimiviin kokouskohteisiin.
FLAGHUNT - erinomainen liikunnallinen ulkoilupeli, jossa kerätään virtuaalisia pistelippuja ja aarteita liikkumalla mobiililaitenäkymän perusteella niiden luokse, kohteita ilmaantuu lisää pelin aikana, ja mukana on myös yllätyksiä... Valtion Innovaatiopalkinnon ja Vuoden Liikuntatuote-palkinnon voittanut liikuntapeli.
GO MEMO - liikunnallinen muistipeli, jossa kerätään kuvapareja eri puolilta pelialuetta, haasteena kuitenkin on, että näet ruudulla vain 25 m säteellä ympärilläsi olevat kuvat, ja liikkuessasi paljastuu lisää kuvia samalla kun tulosuunnastasi häviää kuvia näkökentästä, hyvästä muistista on siis kosolti apua tässä pelissä
GO QUEST - täysin paikkariippumaton ulkoilupeli, jossa tehtävät ilmaantuvat ruudulle liikuttuasi aina 100 metriä kerrallaan mihin suuntaan tahansa ja missä tahansa. Tehtäväkokonaisuudet ovat joko asteittain paljastuvia piilokuvia, TAI eri tasoisia pulmatehtäviä, kummassakin tapauksessa saa enemmän pisteitä, mitä nopeammin vastaa oikein. Samaan peliin voi osallistua vaikka pelaajia olisi eri puolilla Suomea tai jopa eri maissa, kaikilla on yhteinen reaaliaikainen tuloslista, ja pelin omalla chatillä voi pitää yhteyttä toisiin pelaajiin!
TRICKY TRACK - suunnistuspeli, jossa tiimit saavat kiertää rastit haluamassaan järjestyksessä, rasteilla odottaa ratkaisijoitaan eritasoisia pulmatehtäviä, sopii esim kaupunkisuunnistukseen tai laajemman resortin alueelle.
AARREJAHTI - hyvin taktinen suuremman joukon mobiilipeli, jossa nimensä mukaisesti etsitään aarteita, mutta pelissä myös monia muita aspekteja, jotka tekevät siitä erityisen taktisen tiimipelin, vaatii ehdottomasti vähintään 20 osallistujaa, ja sitä on pelattu 200-300 hlön ryhmilläkin.
UUTUUS! MYSTERY QUEST- Likunnallinen mysteeripeli. Tablettien avulla etsitään pulmarasteja, joilla ratkotaan koodeja jotta saadaan mysteerireppu auki. Repusta löytyy lisää avattavia "esineitä". Pelillisyyttä lisää se, että em pulmarasteja aktivoituu ruudun kartalle sitä mukaa kun tiimi käy pyydystämässä virtuaalisia lippuja! Kaikista näistä ansaitaan pisteitä, jotka määräävät paremmuusjärjestyksen. Lopussa odottaa vielä yllätys! Monitasoinen ja ja moniulotteinen peli. Erinomainen happihyppelyohjelma.

TIIMIKISAILUT – valikoimissa niin huippuhauskat tiimitoimintaradat, kuin tyylikkäämmät puistokisailutkin, unohtamatta erikoisempiakaan aktiviteetteja, joita muilta ei taida löytyä! Alla muutama esimerkki ohjelmistamme:
YKSI KAIKKIEN, KAIKKI YHDEN PUOLESTA - maanmainio ja monipuolinen matalan kynnyksen tiimikisailu, peräti kahdeksan eri tiimilajia, taatusti hauskaa ja havainnollistavaa kuinka toimia porukassa
MAGIC GAMES - valikoima erikoisuuksia Suomen markkinoilla, mm Laser Trap-lasersavikiekkoammuntaa, Mash Machine-maaginen musiikinluomislaite, superhauskaa musiikkimiksailua porukalla, WC Racing-viestikisat ajettavilla vessanpöntöillä (kyllä, luit ihan oikein), Reaktioseinä-jättimäinen kaksimetrinen "Speden Speli", joka on kaikilla Formula 1-talleillakin käytössä.
PIHASPELIT - erittäin leppoisa omatoimisuuteen perustuva happihyppelyohjelma, puitteiden mukaan valitaan 8-10 erilaista tuttua ja tuntematontakin pihapeliä, joita saa vapaasti käydä pelailemassa. TARGET GAMES - siistit tiimikisat tarkkuuslajeissa, Laser Trap-savikiekkoammuntaa laserhaulikoilla, tarkkuuslyöntikisat huippuhauskoilla Fun Golf-välineillä (tarranauhapallot), ja tarkkuusheittoa brittiläisillä 30-senttisillä jättitikoilla nurmikkomaaleihin
DRUMBEAT - yhteisrummuttelua djembe-käsirummuilla, tiimitoimintaa ilman kisailua.

ACTION FACTORY – TIIMITOIMINNAN ELÄVÖITTÄJÄ VUODESTA 1988

KAIKISSA KUVISSA OMAT VÄLINEET JA NE OVAT OMISTA TILAISUUKSISTAMME!
-
Seisten:
100
Istuen:
50
Omat juomat:
Ei
Omat ruoat:
Ei
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
36 €
Päivävuokra
-
Hinta / tunti:
-
Myyntitakuu:
-
Osoite: Koko eteläinen Suomi, 02100 Espoo
  • Kapasiteetti seisten
    100
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    50
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    -
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    -
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    -
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    -
    Pinta-ala
Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Esiintymislava
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Diskopallo :)
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Piano
  • Pyyhkeet
  • Muistiinpanovälineet
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Aktiviteetit
  • Ulkoilu
Tilatyypit
  • Elämyspalvelu

Lisätietoa palveluista ja puitteista:

Voimme vinkata hyväksi havaituista kohteista, joissa toimintojamme on onnistuneesti järjestetty.

Lisätietoa aktiviteeteista:

Tarjolla kymmeniä valmiita ulko- ja sisätoimintaohjelmia, kaikki Suomessa ideoituna.

  • 36 €
    Hinta / henkilö alk.
  • -
    Hinta / tunti alk.
  • -
    Päivävuokra alk.
  • -
    Myyntitakuu alk.
  • -
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Lisätietoa hinnoittelusta:

Alkaen-hinta on laskettu 50 hlön ryhmäkoon mukaan. Pyydä tarkempi tarjous omaan tapahtumaanne. Voimassaoleva alv lisätään hintaan.

Lisätietoa peruutuksesta:

Veloitukseton peruutus viim 30 pv ennen tapahtumapäivää.
50% peruutusmaksu mikäli peruutetaan 14-29 pv ennen tapahtumapäivää.
70% peruutusmaksu mikäli peruutetaan 3-13 pv ennen tapahtumapäivää
100% peruutusmaksu mikäli peruutetaan 0-2 pv ennen tapahtumapäivää.

Ei vielä arvosteluja.

Kyselyt ja varaukset
huhtikuu 2024
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Varaustilanne kyselyn kautta
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Lasse Pakarinen
Action Factory

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×