Tilläggsuppgifter om prissättning:
Töölönrannasssa järjestettävät tilaisuudet hinnoitellaan lähtökohtaisesti myyntitakuulla, jonka
täyttyessä erillistä tilvauokraa ei peritä vaan tilaisuuden hinnoittelu syntyy tilatuista tarjoiluista.
Myyntitakuuhun sisältyy kaikki etukäteen sekä paikan päältä tilatut ruoka- ja juomatarjoilut. Ota rohkeasti yhteyttä ja järjestetään ikimuistoinen tilaisuus Töölönrannassa!
Kokouksiin olemassa valmiit kokouspaketit – ks. yllä.
Kiva tila ja symppis sijainti Töölönlahden rannalla! Lempparijuttu oli oma terassi tilan yhteydessä. Miinusta siitä, että tilaan ei saanut äänentoistoa, pystypöytiä ja tarjoilujen hinta-laatusuhde oli heikko (tilasimme pientä purtavaa ja kakun). Ystävällinen ja avulias henkiökunta ja kaikkinensa kiva tila!
Tilan kerrottiin olevan esteetön, mutta paikan päällä selvisi, että tilaan on muutama porras. Onneksi saimme vielä noudettua pyörätuolia käyttävälle vieraallemme rampin hänen kotoaan. Tilanne aiheutti kuitenkin ylimääräistä säätöä.
Muuten tilaisuus onnistui täydellisesti, tila terasseineen oli juuri meille (23 henkilöä) seurueelle sopiva. Ruoka oli maukasta. Henkilökunta oli todella mukavaa.
Pidimme tunnelmalliset häät täällä. Ruoka, sijainti ja miljöö olivat täyskymppi!
Erittäin harmillista oli kuitenkin työntekijöiden tyly käytös. Vieraamme tulivat toinen toisensa perään ihmettelemään meille, miksi tarjoilijat mahtavat olla niin töykeitä. Jatkoille lähtiessämme mieheni pyydettiin vielä sisälle selvittelemään maksuasioita. Hämmentynyt mieheni vastasi, että asiasta oli sovittu ravintolan kanssa hyvissä ajoin etukäteen. Eikö häät yleensäkin makseta jälkikäteen laskulla? Tämäkään ei olisi tunnelmaamme sen kummemmin latistanut mikäli työntekijä olisi pahoitellut asiaa ystävällisesti, mutta sen sijaan hän ilmaisi puuskahtaen pettymyksensä kollegaan, joka ei ollut informoinut häntä asiasta.
Hovimestarit, joita tapasimme häiden suunnittelun yhteydessä olivat kuitenkin ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Meille jäi sellainen vaikutelma, että ravintolan työntekijöiden välisessä ilmapiirissä on ongelmia, jotka paistoivat läpi huonona käytöksenä.
Vietimme häitämme Ravintola Töölönrannassa ja tilaisuud oli oikein onnistunut. Erään vieraan allergia ei ollut tiedossamme, mutta tarjoilija hoiti hänelle heti korvaavan ruoan tilalle. Lisäksi meille tärkeää oli se kuinka hienosti ravintola otti huomioon sen, että morsiamen täytyi päästä syöttämään vauva. Ravintola osoitti pyynnöstä siihen sopivan tilan. Lisäksi palvelu oli ystävällistä. Odotteluaika alkuruoan ja pääruoan välillä oli hieman pitkä, mutta tämä oli vain pieni miinus. Kiitos siis paljon!
Todella tyylikäs paikka! Erinomainen lounas, varmasti myös jatkossa vahva kandidaatti kokoustilaksi meille!
Hyvä ruoka, toimivat kokoustilat ja mukavaa henkilökuntaa!
Populära sökningar i: Helsinki
På Venuu bokar du enkelt en unik lokal för ett företags- eller privatevenemang såsom fest, möte, middagsbjudning, lunch- och frukostevent, sommarfest och julbord. De bästa lokalerna för examensfest, disputationsfest eller födelsedagsfest samt de vackraste bröllopslokalerna. Se bilder och boka en lokal till bästa pris. Bokningar är alltid 100% gratis!