Kukkatehdas

Kukkatehdas on vuonna 2019 perustettu kukka-alan yritys, jonka erikoisalaa on tapahtumien, häiden ja kaikenlaisten juhlien kukittaminen, sekä kukkapajojen järjestäminen. Kukkatehtaan yrittäjät Suvi ja Johanna ovat molemmat aikuisiällä alaa vaihtaneita moniosaajia, joilla aiempaa kokemusta on kertynyt mm. tapahtuma-, ravintola- ja matkailualalta. Kukituksia on toteutettu niin tapahtumiin, ravintoloihin, hotelleihin, ostoskeskuksiin, messuille, yritystilaisuuksiin, gaaloihin, festareille, häihin kuin muihinkin juhliin.

Kukkatehdas loihtii kimput, kukka-asusteet, seppeleet, kranssit, asetelmat, kukkaseinät, kukkapilvet, installaatiot – mitä ikinä keksitkään kukista toivoa! Työtä tehdään freesillä, nykyaikaisella ja innovatiivisella otteella, asiakasta kuunnellen. Tuoreiden kukkien lisäksi töissä voidaan käyttää myös kuivakukkia ja silkkikukkia.

Kukkasomistukset suunnitellaan ja toteutetaan aina asiakkaan toiveiden sekä budjetin mukaan, tapahtuman / yrityksen ilmeen ja tilaisuuden luonteen huomioiden. Alkuun on mahdollista järjestää myös tapaaminen, jossa suunnitellaan ja ideoidaan yhdessä tapahtuman kukkakokonaisuus – oli se sitten yksittäinen kukkateos tai kokonaisvaltainen paketti.

Tapahtumakukituksen lisäksi Kukkatehdas järjestää suosittuja kukkapajoja! Yksityinen kukkapaja sopii täydellisesti ohjelmaksi tapahtumaan, polttaripäivään tai työporukan virkistyspäivään, miksei synttärijuhlaankin. Kukkapajoissa tehdään esimerkiksi kimput, seppeleet tai kranssit ihanista kukkamateriaaleista osaavalla, innostavalla opastuksella. Kysy lisää!
Somisteet ja koristeet
KimputKranssitSeppeleetAsetelmatInstallaatiotHääkukatKukkaseinätKukkapilvetKukkatyöpajatTapahtumakukitus
Sijainti:
Helsinki
Toiminta-alue:
Helsingin alue
Hinnoittelusta sovitaan toivotun kokonaisuuden pohjalta. Kerro lisää toiveistasi ja pyydä tarjous!

Yksittäiset kimput, seppeleet, kranssit yms. sekä suuntaa-antavia hintoja hää- ja juhlakukille löydät verkkokaupasta.

Kukat on mahdollista noutaa itse tai saada toimitettuna paikan päälle. Kysy lisää!

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Kukkatehdas