Joonas Pesonen

Somevaikuttajana tunnettu Joonas on tehnyt yli kymmenen vuoden ajan puhuja- ja juontokeikkoja. Hänen läsnäoleva, lämmin ja osallistava ote ovat saaneet kehuja niin asiakkailta kuin myös palkintogaaloissa. Joonas on voittanut The Blog Awardseissa vuoden positiivisin somettaja (2017) palkinnon sekä ollut ehdolla vuoden tulokkaaksi (2017) ja tarinankertojaksi (2018) Inspiration Blog Awardseissa. Mies asui myös vuoden hotellissa #YearInClarion -brändilähettiläänä. Kampanja palkittiin vuoden parhaana sosiaalisen median kampanjana Grand One 2020 -kilpailussa. Venla-gaalassa hän on edustanut Docventuresin someamiraalina kolmesti.

Joonaksen sosiaalisen median sisällöt pyörivät miehisyyden, seksuaalisuuden moninaisuuden, kriittisen ajattelun ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen ympärillä. Arvolähtöinen sisällöntuottaminen on Joonaksen sisällöissä aina läsnä ja hänellä on vahva, mutta lempeä tyyli herätellä ihmisten ajatuksia. Positiivisuudesta ja myönteisestä elämänasenteesta tunnettu Joonas luo tilaisuuksiin innostavan ilmapiirin, jossa jokaisella on turvallista olla.

Seksuaalivähemmistöön kuuluva Joonas tekee sosiaalisen median ohella työtä myös konsulttina median moninaisuuden parissa tavoitteena saada suomalainen media näyttämään suomalaiselta yhteiskunnalta.

Jos kaipaat tapahtumaasi tunnelman luojaa, energistä ja heittäytyvää juontajaa, ota rohkeasti yhteyttä!

Voit tutustua Joonaksen preesenssiin hänen Instagram-kanavalla, @pesojoonas

*************************************************
“Joonas Pesonen on loistava energisoimaan porukkaa ja olemaan läsnä. Hän ajattelee aina ihailtavalla tavalla, että eteen tuleviin asioihin voi vaikuttaa ja muuttaa niitä – ja sitten hän onnistuu siinä.” – Villiam Virkkunen

"Susta tulisi hyvä koreografikko. Sä olet sellainen ihminen, joka saa muut loistamaan lavalla, pysyen itse poissa parrasvaloista." - Oliver Saarinen
Juontaja
Sosiaalinen mediaKohti kutsumustaSosiaalinen media työpaikkanaJuontotyötPuheetSeksuaalinen moninaisuusKriittinen ajatteluYhteiskunnallinen vaikuttaminen
Sijainti:
Tampere
Toiminta-alue:
Koko Suomi
Kysy rohkeasti tarjousta!

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Joonas Pesonen
Joonas Pesonen