Eventgarden

Vuonna 2002 perustettu Eventgarden on tapahtumatuotantoyritys. Yrityksen juuret juontuvat seikkailuelämysten ja -tapahtumien toteutuksiin Pohjois-Suomessa, mutta vuosien mittaan he ovat laajentaneet palveluntarjontaa myös kokonaisvaltaisiin tapahtumatuotantoihin, tapahtumatekniikkaan ja virtuaalitapahtumiin.

Yrityksen intohimona on suunnitella ja toteuttaa uniikkeja elämyksellisiä tapahtumia. Tapahtumien kävijöiden kokemus ja asiakkaiden tyytyväisyys on kaikki kaikessa. Näiden 20 vuoden aikana Eventgarden on toteuttanut yli 2000 erilaista tapahtumaa. Asiakkaina on ollut niin pieniä perheyrityksiä kuin suuria ja kansainvälisiä pörssiyrityksiäkin sekä julkista sektoria. Vuosien mittaan Eventgarden on laajentanut toimintaansa maantieteellisesti ja toteuttaa nykyään tapahtumia kaikkialla Suomessa sekä kansainvälisesti.

Tapahtumatuotannossa on monia liikkuvia palasia, joihin sisältyy esimerkiksi suunnittelu, alihankkijayhteydet, sopimukset, tuotantokäsikirjoitus, kutsuprosessi, turvallisuussuunnitelma, tapahtuman valvonta sekä tapahtuman rakennus ja purku. Järjestäessäsi tapahtuman Eventgardenin kanssa, he huolehtivat siitä, että kokonaisuus toteutetaan yksityiskohtiaan myöden ammattitaidolla. Näin voit huoletta jättää tapahtumatuotannon tehtävät ammattilaisille ja nauttia onnistuneista juhlista muiden joukossa.

Mikäli valitset Eventgardenin tapahtumatuottajaksesi, saat kumppaniksesi luovan, muuntautumiskykyisen, joustavan ja tehokkaan tiimin. Laita viestiä ja kysy lisää!
Tapahtumatuotanto
TapahtumatuotantoTapahtumatekniikkaTapahtumapalvelutAvaimet käteen -tapahtumatTiimiaktiviteetitVirtuaalitapahtumat
Sijainti:
Helsinki
Toiminta-alue:
Koko Suomi
Alta löydät lisätietoja Eventgardenin palveluista. Hinnoittelusta sovitaan tapahtumakohtaisesti toivottujen palveluiden ja sisältöjen pohjalta. Laita siis viestiä, kerro budjetistasi ja suunnitellaan juuri teille sopiva kokonaisuus!

Tapahtumatuotannot
Tapahtumien suunnittelu, tekninen tuotanto, projektinjohto ja tuotanto. Pidämme kaikki langat käsissämme ja pääset nauttimaan tapahtumasta stressittä.

Tiimiaktiviteetit
Eri kokoisille tiimeille tai esimerkiksi työhyvinvointipäiviin soveltuu loistavasti pienryhmäaktiviteetit, kuten rakastettu Amazing Helsinki.

Virtuaalitapahtumat
Studiomme ja monipuolinen tapahtumatuotantotekniikkavalikoimamme takaavat onnistuneet virtuaali- ja hybriditapahtumat.

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Eventgarden