DUO Vilma & Samuel

DUO Vilma & Samuel on kotimaiseen musiikkiin erikoistunut duo, jonka ohjelmistoon kuuluu mm. Tapio Rautavaaran tunteellisia ja kulkuriromantiikkaa ihannoivia laulelmia, Olavi Virran tunnettuja ja taidokkaita sävelmiä sekä myöhempien vuosikymmenten helmiä aina Topi Sorsakoskesta musikaalisävelmiin.

Kuulijoillaan duo tarjoaa takuulla mieleenpainuvan kokonaisuuden kaihoisaa, kaunista, iloista ja nostalgista musiikkia kotimaisen musiikin eri vuosikymmeniltä. Olit järjestämässä sitten häitä, tansseja, pikkujouluja tai yrityksen bileitä, ota yhteyttä ja rakennetaan yhdessä takuulla unohtumaton kokonaisuus.

Kaksikon kynästä syntyy myös omia sanoituksia ja sävellyksiä, kuten tangoja ja akustisempia kitarabiisejä.
Vanhemman ja nostalgisemman musiikin lisäksi Samuel ja Vilma esiintyvät myös tämän päivän hittibiisien ja hengellisenkin musiikin parissa tilaisuudesta ja yleisön toiveista riippuen.

Duo on lähtöisin Turusta, mutta keikkoja on mahdollista järjestää missä päin Suomea tahansa!
Duo
PopIskelmäPerinteinen tanssimusiikki
Sijainti:
Turku
Toiminta-alue:
Koko Suomi
Jokainen asiakkaan tilaisuus on yksilöllinen kokonaisuus, joten otamme kunkin tapahtuman yksilölliset tarpeet huomioon ja räätälöimme myös keikkakokonaisuuden asiakkaan toiveiden mukaan – ota siis yhteyttä ja kerro lisää tapahtumastanne!

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Samuel Salminen
DUO Vilma & Samuel