Knuutilan tila / Juhlasuuli (juhlatila kesäaikana)

Knuutilantanhua 45, 38120 Sastamala
 
Knuutilan tila sijaitsee Sastamalan Kutalan kylän maalaismaisemassa, kauniilla paikalla Kuloveden rannalla. Tilan sijainti on innoittanut nykyistä isäntää laajentamaan toimintaa viljanviljelyn lisäksi myös maatilamatkailuun: Knuutilan tilalla on mahdollista järjestää juhlia ja tilaisuuksia, saunoa savusaunassa, nauttia kylpytynnyristä sekä vuokrata lomamökkiä.

Sastamalan keskustasta Vammalasta on tilalle matkaa vain 20 km, Tampereen keskustasta noin 40 km, Karkusta ja uudistuneesta Ellivuoresta noin 12 km.

Knuutilan tilalla voi viettää ympäri vuoden monenlaisia juhlia ja tilaisuuksia tunnelmallisissa tiloissa ja miljöössä. Kesäaikaan käytössä on idyllinen ja aitoa vanhan ajan maalaistunnelmaa henkivä juhlasuuli, jossa juhlitaan kesäviikonloppuisin erityisesti häitä. Rakennus on ollut maatalouskäytössä 1900-luvun alusta lähtien ja muutettu juhlakäyttöön sopivaksi 2000-luvun alussa.

Juhlasuuliin mahtuu yhtenäiseen, osittain 2-kerroksiseen, tilaan yhteensä noin 200 henkilöä. Samassa tilassa on myös esiintymislava ja tanssilattia. Nykyaikaiset keittiö- ja wc-tilat ovat käytettävissä viereisessä rakennuksessa. Suulin päädyssä on kaksi alkuperäistä luhtia, jotka ovat sisustettu vanhoilla kalusteilla ja esineillä. Järven puolella on tilava kalustettu terassi, josta on upeat näkymät Kulovedelle ja mm. vastarannan kuuluisalle Kutalan Kasinolle, eli kylän suositulle kesäkioskille.
Standing:
200
Seated:
200
Own alcohol:
Yes
Own food:
Yes
Prices from
Price / person:
-
Rent per day
-
Price / hour:
-
Minimum spend:
-
Address: Knuutilantanhua 45, 38120 Sastamala
  • Capacity standing
    200
    Standing
  • Capacity seated
    200
    Seated
  • Capacity in classroom style
    -
    Classroom
  • Capacity in theater formation
    -
    Theater
  • Capacity with banquet tables
    -
    Banquet
  • Capacity with conference tables
    200
    Conference
  • Capacity in U shape
    -
    U shape
  • Floor area
    -
    Floor area

Additional information:

Juhlasuuliin mahtuu yhtenäiseen, osittain 2-kerroksiseen, tilaan yhteensä noin 200 henkilöä. Samassa tilassa on myös esiintymislava ja tanssilattia. Nykyaikaiset keittiö- ja wc-tilat ovat käytettävissä viereisessä rakennuksessa. Suulin päädyssä on kaksi alkuperäistä luhtia, jotka ovat sisustettu vanhoilla kalusteilla ja esineillä. Järven puolella on tilava kalustettu terassi, josta on upeat näkymät Kulovedelle ja mm. vastarannan kuuluisalle Kutalan Kasinolle, eli kylän suositulle kesäkioskille.

Food and drinks
  • Food from venue
  • Own food allowed
  • Alcohol from venue
  • Own alcohol allowed
  • Meeting catering
Technology
  • Sound system
  • Projector or similar
  • Microphone
  • TV / Screen
  • Professional sound system
  • Video conferencing equipment
  • Professional lighting system
  • Game console
  • CD / DVD player
  • Printer
  • Wi-Fi
In the venue
  • Terrace
  • Sauna
  • Accommodation
  • Wheelchair accessible
  • Penthouse
  • Swimming pool
  • Garden
  • Dance floor
  • Framework agreement with the State Trading Centre
  • Loud music OK
Equipment
  • Kitchen for customer
  • Stage
  • Whiteboard / Flip chart
  • Disco ball :)
  • Hot tub / Jacuzzi
  • Dinnerware
  • Piano
  • Towels
  • Note-taking material
Event types
  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party
Activities
  • Golf
  • Bowling
  • Paintball / Laser tag
  • Outdoor activities
  • Climbing / Bouldering
  • Swimming
  • Boating / Sailing
Venue type
  • Banquet hall
  • Multi-purpose event space
  • Barn / Farm

Additional information about services and facilities:

Knuutilan tilalta voi pyytää tarjouksen ympäri vuoden yritys- ja yksityishenkilöiden tilaisuuksiin ja juhliin, esim. kokousateriat, ryhmälounas, kahvit. Poikkeuksena on kesäviikonloppujen häät, joissa tarjoilut hoitaa hääjärjestäjien valitsema ulkopuolinen pitopalvelu tai muu vastaava. Keittiötilat ovat pitopalvelun käytössä juhlapäivänä.

Lisäpalveluina voi tarpeen mukaan vuokrata mm. 150 hengen astiaston, valkoiset juhlapöytäliinat sekä keittiötilan ja -tarvikkeiden käyttömahdollisuuden jo juhlia edeltävänä päivänä.

Tilaisuuden järjestäjä voi hoitaa tarjoilut myös itse juhlatiloissa tilavarauksen yhteydessä ja vuokrata halutessaan tarvitsemiaan lisäpalveluita.

Additional information about activities:

Noin 9 km päässä sijaisee Ellivuori Resort (Ellivuoren hotelli ja laskettelukeskus), jossa on mahdollista järjestää monenlaisia liikunta-, luonto- ja elämysaktiviteetteja. www.ellivuori.fi

  • -
    Price / person fr.
  • -
    Price / hour fr.
  • -
    Daily rent fr.
  • -
    Minimum spend fr.
  • -
    Reservation fee
  • -
    Cleaning fee

Additional information:

Tilavarauksien hinnat tilaisuuden ajankohdan ja keston perusteella sopimuksen mukaan. Kesäviikonlopun varaus sisältää aina koko viikonlopun pe-su. Arkitilaisuudet sopimuksen mukaan.

Additional information about cancellation policy:

Häätilaisuuksien varausmaksu on 1/4 tilavuokrasta. Varausmaksua ei palauteta, jos tilaisuus/tilavaraus peruuntuu. Jos tilavaraus perutaan myöhemmin kuin 4 kk ennen tilaisuutta, veloitetaan 75 % tilavuokrasta. Jos tilavaraus perutaan loppumaksun maksamisen jälkeen (1 kk ennen tilaisuutta), loppumaksua ei palauteta.

No reviews yet.

Bookings and inquiries
March 2024
Sun
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
25
26
27
28
29
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
Availability unknown
The message can't be empty.
Enter your name.
Incorrect email address.
Email addresses must be same.
By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions and Privacy Policy.
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Tero Knuutila
Knuutilan tila

Venuu.fi - Biggest venue booking service in Finland

Book unique spaces for corporate and private events including parties, meetings, dinners, lunch and breakfast events as well as summer & christmas parties. Find the best party venues for graduations and birthdays. View images and find best prices. Booking is always 100% free!

×